Aerobicfilosofiaa

Aerobista sen olla pitää

Ja terveyttä edistävää

Hengelle ruokaa, kun keho sitä kuluttaa

Perustuu tieteelle, ei pyri taiteeksi

Olen seurannut, harrastanut ja opettanut aerobicia lähes sen syntyajoista saakka. Minulle on kehittynyt vankka näkemys siitä, mitä aerobicin pitäisi olla. Aerobicin tulee olla aerobista. Aerobicin tulee oikeasti edistää harrastajansa kuntoa ja terveyttä, ei vahingoittaa sitä. Aerobic ei ole tanssia, vaikka se on tanssillista. Aerobic on enemmän tiedettä kuin taidetta. Tanssi on erikseen. Aerobic on tanssillista urheilua. Valitettavasti kaikenlaisia kuntosalin aerobicsalissa tapahtuvaa ryhmäliikuntaa kutsutaan aerobiciksi.

Aerobic, "hapen kanssa", "ilman kanssa" tai "hapellinen" eli anaerobisen vastakohta viittaa energiantuotannon tapaan, jossa energia tuotetaan palamisen avulla, hapen kanssa, eikä muulla tavalla. Aineen palaminenhan on aineen yhtymistä happeen.

Keho voi tuottaa energiaa käyttöönsä monella tavalla, jaotteluita on ? kpl. Kehon energianlähteeksihän kelpaavat rasvat, hiilihydraatit (sokerit) ja proteiinit. Pohjimmiltaan kaikki energia, riippumatta siitä, missä muodossa se on kehoon joutunut, on mutettu ATP:ksi, tuttavallisesti adenosiinitrifosfaatiksi, joka toimii solujen polttoaineena.

ATP:ta taas voidaan valmistaa monellakin eri tavalla. Vielä yksi tapa jaotella energiantuotantoa on jakaa se hapen kanssa ja ilman happea tapahtuvaan ATP:n valmistukseen. Tämä on tärkeä erottelu, sillä hapeton valmistustapa on keholle lyhytaikainen ja kallis laina, ja aiheuttaa ikäviä sivuvaikutuksia: maitohappoa, happivelkaa, ikävien myrkkyjen poistamista ja hengästymistä velan maksuksi. Hapen kanssa tapahtuva rasvan palaminen on sitä vastoin taloudellinen tapa: rasvaa on ensinnäkin riittävästi, ja toisaalta sen muuttaminen ATP:ksi ei tuota sivutuotteena kuin hiilidioksidia. Lainata ei siis tarvitse, eikä näin ollen myöskään maksaa takaisin.

Rasvan hakeminen polttoaineeksi kestää kauemmin kuin sokerin, sillä sokeria on varastoitunut suoraan lihakseen, jossa sitä tarvitaan, ja sitä on helposti saatavilla suoraan verestä, ns. verensokerina. Rasvakin kulkeutuu veren mukana käytettäväksi lihaksessa, mutta sen muuttaminen käytettävään muotoon hidastaa entisestäänkin sen päätymistä solun ATP:ksi. Lyhytkestoiset ja intensiiviset suoritukset hoituvat nopealla hiilihydraatilla, mutta sen huono puoli on se, että sitä on rajallisesti saatavissa. Verensokeri kulutetaan äkkiä loppuun, ja ennen sitä loppuu lihaksen oma sokerivarasto. Rasvaa taas on loputtomasti, ja koska se ei aiheuta velkaa, ei suoritustakaan tarvitse keskeyttää velan maksun takia. Suoritusta hapen ja rasvan avulla voidaan jatkaa "loputtomasti".

Aerobic kehitettiin alun perin hauskaksi tavaksi kehittää aerobista kuntoa. Aerobinen kunto on peruskuntoa, joka on kaiken kunnon perusta. Aerobista kuntoa ei voi kohottaa liian intensiivisillä harjoituksilla. Toisin sanoen: sykkeen pitää pysyä aerobisella tasolla. Useimmilla aerobictunneilla keskivertokävijän syke on aivan liian korkea. Sykemittarista on ilman muuta hyötyä, mutta sitä täytyy noudattaa, ja rymätunnilla se saattaa olla vaikeaa. Aerobictunnit pitäisikin laatia sellaisiksi, että asiakkaat voivat säädellä sykettään. Tälläisiä tunteja ovat olleet ainakin AddBeat -tunnit. Niillä ohjaaja on antanut asiakkaiden valita kolmesta eri intensiteetistä, vaikka peruskoreografia onkin ollut kaikille sama. Askelen sivullehan voi ottaa joko kävellen, hypähtäen tai lisäten liikkeeseen käsien liikkeen.

Nykyään aerobicin nimellä myydään jopa rankkoja lihaskuntotunteja, joissa ei aerobista kuntoa kohoteta lainkaan. Sehän on sama kuin kutsuisi kansallispuvut päällä esitettävää uutta koreografiaa kansantanssiksi vain siksi, että sitä esitetään puvut päällä, kansanmusiikinomaiseen musiikkiin ja kansantanssia muistuttavin askelin ja kuvioin. Kansantanssi on sitä, mitä kansa on tanssinut. Jos tämän tyylin koreogragia on tehty 1990, ei kansa varmasti ole tanssinut sitä. Kyseessä on tanssiteatteri, eikä sellaista käsitettä kuin "uusi kansantanssi" voi olla olemassakaan. "Uusi antiikki"??

Tunteja, jotka eivät ole aerobicia on mielestäni kutsuttava jollain muulla nimellä.

Aerobic on usein edes jossain määrin koreografista, sillä se oli sen alkuperäinen tarkoitus. Hölkkä sopivalla intensiteetillä on varmasti aerobista, mutta monet pitävät sitä yksitoikkoisena. Aerobicissa on tarkoitus tehd liikunnasta iloista aivojumppaa sopivalla tasolla, jotta aika ei kävisi pitkäksi ja liikkuja ei lopettaisi hvyää liikuntaharrastusta kyllästyttyään yksitoikkoisuuteen. Koreografia ei kuitenkaan saa muodostua itsetarkoitukseksi terveellisyyden kustannuksella. Jos koreografian takia joudutaan tekemään uhrauksia turvallisuuden suhteen, on mielestäni kysymys tanssista, ei aerobicista. Aerobic on mahdollisimman terveellistä ja turvallista kohderyhmälle. Polvien vääntyminen pirueteissa tms. ovat selviä indikaattoreita siitä, ettei aerobicin ydinajatusta ole ymmärretty. Jos piruetteja kaipaa, kannattaa harrastaa tanssia, jossa päätarkoitus ei ole kunto, vaan taide, tanssi, esteettinen vaikutelma, tanssitaito. Tämän taidon ja vaikutelman saavuttamiseksi on tehtävä uhrauksia, otettava riskejä. Aerobic ei ole laji, jossa sallin uhrausten vaatimisen.

Aerobicin etu esimerkiksi hölkkään nähden on se, että eri suuntiin liikuttaessa saadaan aktivoitua lihasryhmiä monipuolisemmin. Aerobicin tavoitteena tuleekin mielestäni olla terveellisyys ja monipuolisuus. On otettava huomioon kehon tasapainoinen kehittäminen. Tanssi ei tähtää kehon tasapainoiseen kehittämiseen, vaan tavoitteena on kaunis tai taidokas tanssi. On eri asia harrastaa tennistä, jossa mailakäsi kehittyy, ja käydä kuntosalilla, jossa kummallakin kädellä on tarkoitus nostaa yhtä paljon. Ellei aerobicissa noudateta ajatusta kehon monipuolisesta ja tasapainoisesta kehittämisestä, ollaan menetetty mielestäni aerobicin syvin olemus.

Karrikatyyri aerobictunnista on sellainen, jossa koreografia on kohderyhmälle niin vaikea, etteivät kuntoilijat ehdi kiinnittää huomiota sykkeeseensä, tehdä liikkeitä kunnolla. Samoin liian helppo koreografia vesittää ajatuksen kiinnostavudesta. Sellaiset piruetit, jotka aihettavat haitallisia torsioita, tai muut turhat riskit sotivat aeroibicin perusajatusta terveyden ja kunnon turvallisesta edistämisestä vastaan. Aerobic ei ole itseisarvo, kuten tanssi on. Aerobic on hauska työkalu. Se ei sovi opetettavaksi niille, jotka eivät sitä ymmärrä.