Only those who attempt the absurd will achieve the impossible.
M. C. Escher, hollantilainen taiteilija (1898-1972).
Esiintymistaidon oppaita on saatavilla runsaasti, ja siksi keskitynkin atomistisiin ajatuksiin tanssijan esiintymistaidosta. Se, mikä Nyhjää tyhjästä -näyttelijöitä ja hyvää esiintyvää tanssijaa yhdistää on rohkeus koheltaa. Vaikka Nyhjää tyhjästä -shown esiintyjät ovat kokeneita, mielikuvituksekkaita, koulutuksen saaneita varmoja esiintyjiä, heidänkään esityksensä eivät aina mene nappiin. Yleisö kestää sen, sillä hiekan seasta huuhtoutuu välillä kultahippuja, joiden takia nauramme kyyneleet silmissä. Sitä ei saavuta ujostelemalla.
On siis syytä tarkastella taidon lisäksi asennetta. Muistan erään tavattoman hyvän tanssijan, jonka pari oli varma, säkenöivä, loistava tulkitsija ja tarkkakorvainen - ja lisäksi teknisesti Suomen mestaruustasoa. Niin oli hänen parinsakin, mutta vaikka tekniikka olisi riittänyt Suomen mestaruuteen saakka, ei tämä tanssija kokenut olevansa "sellainen", siis säkenöivä ja itseään etualalle tyrkyttävä. Mutta, yritin sanoa, hänellä olisi kaikki syy olla. Hänen tekniikkansa oli niin hyvä, hänen muut avunsa niin vahvoja, että hänellä olisi ollut oikeus loistaa, edes puolitoista minuuttia. Mutta se ei ole hän.
Ymmärrän, en minäkään mielelläni mene ikävään muuttumisleikkiin telkkaan, jossa minulta leikataan hiukset ja värjätään ne vaaleiksi vain siksi, että kampaajan mielestä se on nyt ajankohtaisen näköistä. En myöskään mielelläni pue päälleni farkkuja, vaikka stylisti kuinka olisi sitä mieltä, että sen myötä saan ystäviä ja vaikutusvaltaa. Mutta mutta, jos se tavoite on tavoittelemisen arvoinen? Entäpä, jos motivaatio löytyisi, edes kilpasuorituksen ajaksi? Jos puolitoista minuuttia olisin sitten vaikka joku muu. Jospa näyttelisin farkkuihmistä muutaman karsintakierroksen ajan? Onhan aivan eri vaatimus hetkisen esittää roolia kuin vaihtaa olemustaan jokapäiväisessä tosielämässään.
Siispä, ensimmäinen etappi sille, joka ei koe olevansa tai haluavansa olla esillä: Jos aiot esiintyä, näyttele sen aikaa. Ehkä vähitellen ujoutesi jopa hälvenee, itsetuntosi kasvaa ja sinusta tulee säkenöivämpi. Ymmärrän, ettei ihminen ehkä halua nähdä itseään erilaisena, sillä tässä tilanteessa, juuri nyt, ei "sellaisena", muuttuneena, olisi mukava olla. Mutta mielipide saattaa oikeasti vaihtua, varsinkin kun huomaa, että muutos saattaa tuoda etuja. Esimerkiksi minä en olisi halunnut nähdä itseäni tietokonehemmona, enkä todellakaan nähnyt. Tietokone oli jokin salatiede, jota pojat ymmärsivät, eikä sen ymmärtäminen ollut minulle, teknisesti rajoituuneelle, edes mahdollista. Oli se, ja nyt näen itseni tietokonehemmona. Parasta tässä on se, että sen lisäksi, että voitin tietoteknistä tietämystä, joka tietenkin on etu sinällään, on itsetuntonikin parempi, tältä osin, mikä lienee hyvä sekin. Kaksi kärpästä, en hävinnyt mitään, ja vaikka näkemykseni itsestäni muuttuikin, sain huomata sen muuttuneen ihan kivaan suuntaan.
Alussa siteeraamani Escherin sanoin: Vain se, joka suostuu kokeilemaan absurdia saavuttaa mahdottoman. Arstilan sanoin: Täysillä, vaikka metsään. Minun suomennokseni: Luota siihen, kun opettaja / jokin muu auktoriteetti / suuri yleisö tms. sanoo, että olet hyvä, kaunis, fiksu, filmaattinen tai että sinulla on varaa ottaa kiitokset ja kehut ansaittuina vastaan. Ota ne. Älä nolostele, älä vähättele. Ei tarvitse ylpistyä, mutta jos lähdet ujosta ja vaatimattomasta, se tuskin on ensimmäinen sudenkuoppasi. Voit olla asiallinen ja iloinen. Kun olet lavalla tai lattialla, näytä siltä, että otat taputukset ja vihellykset vain normaalina kompensaationa työstäsi, kuten myyjä ottaa kohtuullisen hinnan myyntiartikkelistaan. Jos et vielä pysty näkemään itseäsi muiden viihdyttäjänä, vaikka saatat hyvinkin olla, ajattele edes, että sinulla on täysi oikeus itse pitää hauskaa. Se, että katsojat ovat vaivautuneet paikalle, on heidän asiansa. Olkoot tulematta, ellei kiinnosta. Et vie heidän aikaansa, vaan koska he ovat jo paikalla, tee parhaasi, nauti itse, ja jos voit, viihdytä heitä. Jo se, että ignoroit tilanteen kilpailuluonteen ja päätät itse tanssia itsesi iloksi näkyy ja välityy sekä parillesi että katsomoon. Uskalla siis olla välittämättä muista.
Muuta ei tarvitsekaan uskaltaa. Turha pohtia sitä, että jokin mahdollisesti ei mene täydellisesti. Ei varmasti menekään. Ei mene edes parhaimmilta, mutta useimmiten yleisö ei sitä tiedä. Ja entä sitten, vaikka tietäisikin. Eivät he sitä ehdi miettiä, jos seuraavassa hetkessä on taas mielenkiintoista katsottavaa. Vain näyttämällä harmistumisesi tai nolostumisesi kiinnitätä yleisön huomion epäonnistumiseen, ja tämän tiedät itsekin, kun mietit, mitä itse ajattelet ollessasi yleisössä. Älä siis ajattele kilpailua kilpailuna, niin et harmistu stiplusta. Kun olet sosiaalitansseissa, lavalla tai ravintolassa, et mieti hetken vertaa pientä virhettäsi, vaan jatkat päättäen pitää hauskaa. Tee näin myös kisoissa ja esityksissä - älä anna tilanteille sen kummempaa statusta. Ole esiintymässä vain itsesi takia, siis tanssimassa - sehän on sinusta hauskaa. Nauti siitä, että kerrankin tiellä ei ole ketään eikä ketään tarvitse varoa.
Fokusoi siihen, mikä menee hyvin, siihen, että hommat sujuvat juuri niin hyvin kuin aina ennenkin. Älä fokusoi virheisiin. Ne kuuluvat asiaan. Nyhjää tyhjästä -näyttelijän erottaa empivästä ja epäröivästä amatöörista se, että he antavat itselleen luvan tehdä virheitä. Tanssikisoissa virhe ei yleisön mielestä edes nöyryyttävä, toisin kuin Nyhjää tyhjästä saattaa tehdä näyttelijän hetkeksi jopa naurunalaiseksi. Älä näytä mitään ulospäin, älä mieti asiaa toistamiseen, vaan kohauta sisäisesti hartioitasi ja ajattele: "Jee, lisää löylyä, nyt tulee hyvää musiikkia."
Virheet kuuluvat asiaan. Montako kertaa edes iltatansseissa onnistut tanssimaan kokonaisen tanssin sekä virheettä että valovoimaisesti täysillä? Joko tai, mutta harvoin yhtäaikaa molempia. Älä pelkää virheitä, muuten et voi tehdä mitään. Ne, jotka loistavat, tekevät ylivoimaisesti eniten myös virheitä, mutta emme huomaa niitä tai annamme ne heille anteeksi. Ujo ja anteeksipyytelevä esiintyminen saa yleisön ahdistumaan, pitämään peukkuja ja jännittämään esiintyjän puolesta. Kaikki virheet huomataan. Täysillä, vaikka metsään -asenne saa muutkin innostumaan, jolloin tunnelma on vapautunut ja negatiivisten tunteiden sijasta yleisö tuntee positiivisia tunteita. Kotiin mennessään nämä Pavlovin koirat ajattelevat, että olipa hauskaa, ja olipa hyviä esiintyjiä.
"Dance first. Think later. It's the natural order."
(Samuel Beckett)
Jos siis kaiken lisäksi palaute on positiivista, kannattaa sokeasti luottaa siihen, että voit mennä ja näyttää hetken siltä kuin omistaisit maailman. Se on täysin kohtuullista. Anna katsojille sitä, mitä he tulivat hakemaan. Päätä, että minä viihdytän itseäni nyt, ja samalla ehkä vähän teitäkin. Mutta ellen viihdytä, olkaa keskenänne ja olkaa itse parempia. Ja tietenkin, joskus ovatkin. Mutta eivät aina, eivätkä kaikessa. Sinulla on täysi oikeus hyvään itsetuntoon, ainakin joissain asioissa. Anna esiintymisesi ajan tuon vaikuttaa kaikkeen. Mitäs pienistä puutteista, ei niitä tultu esittelemään. Haastan sinut: Uskalla olla valovoimainen sinä, pienine kauneusvirheinesi. Älä pelkää vaikka mokata. Kaikki mokaavat. Se on normaalia. Ja joskus - se saattaa jopa olla etu. Ai niin, se tanssija, joka ei nähnyt itseään etualalle rynnistävänä, maailman omistajana, eikä edes katsomon omistajana... hänellä oli tekniikkaa ja hyvä pari Suomen mestaruuteen, mutta hän ei, syystä tai toisesta, joko sokeasti uskonut, että hänellä todellakin olisi ollut rahkeita ja oikeus viskata kädet itsevarmasti ylös tai ehkä hän ei halunnut toimia niin, sillä "hän ei ole sellainen" - mutta hän ei myöskään ole Suomen mestari. Olin keskimäärin yhtä lähellä kuin hän, vaikka minulla on huisisti huonompi tekniikka. Mutta hyväksyn sen, ja menen lattialle kuin maailman omistaja ajatellen, että nyt, kerrankin, pidän oikein hauskaa ja ajan täysillä. Koska integroin yleisön mukaan kannustamaan flirttailemalla sille, he eivät murehdi pikkuvarpaani asentoa. Oikeasti oikeasti, en tietenkään ole kovin täydellinen tanssija, vaan laiska ja puutteellinen. Mutta ei kerrota sitä heille. Näytellään.
"You've gotta dance like nobody's watchin'"
Tanssi kuin kukaan ei olisi näkemässä
