Ja kuville ei saa nauraa - niitä on väännetty Paintilla usein pikseli pikseliltä... Siihen nähden ne saavat kelvata :-)

Lasten "kynttilälyhty"

Maitotölkkilyhty

Kiitän tästä ohjeesta HUF:n leikkikoulun ohjaajia Birgittaa ja Ansaa. Mistä alkuperäinen ohje on, siitä minulla ei ole tietoa.

  1. Pese litran maitotölkki (ei tiiliskivi).
  2. Maalaa sisus punaiseksi ja ulkopinta kullan väriseksi. Oikea maali on parasta, se tarttuu vahapintaankin.
  3. Liimaa nokka takaisin kiinni. Laita kuivumisen ajaksi nokkaan paperiliitin.
  4. Leikkaa alku veitsellä ja loput saksilla - kaikki neljä sivua avataan kuin rullaverho väärinpäin, alhaalta ylös:
  5. Kääri avatut osat kynän ympärille, jotta ne käpristyvät rullalle. Punainen väri näkyy nyt hyvin sisältä ja rullien sisäseinämistä.
  6. Pujota rautalangasta nokan harjanteen keskeltä läpi kannatinkoukku.
  7. Jos haluat tekokynttilän lyhtyyn, tee se paperirullasta päällystämällä. Liekin saat huovasta leikkaamalla tai keltaisesta ja punaisesta höyhenestä.

Hienot lumihiutaleet ikkunaan

Lumihiutaleet

Nämä hiutaleet sopivat myös joulukorttiin aivan sellaisenaan tai korttiin liitetyksi irroitettavaksi ikkunakoristeeksi, tai sabluunaksi, jonka läpi voi sumuttaa spraymaalia ja saada näin aikaiseksi koristeellisen negatiivikuvion. Tietenkin voit teipata irti lähtevällä teipillä koristeet ikkunaan.

  1. Taittele paperi (ohut, mielellään silkkipaperi tai vastaava) kuusinkerroin: Ensin puoliksi, sitten kolmeen osaan.
  2. Piirrä lyijykynällä hennosti malli ja leikkaa terävillä ja pienillä saksilla. Halutessasi voit pyöristää yläreunan.
  3. Piirrä sakaroiden kärjet sivusaumoihin. Tee toisesta sakarasta pitkä ja toisesta lyhyt, tai tee niistä ainakin erilaiset.
  4. Tarvittaessa käytä paperiliittimiä pitämään kerroksia yhdessä.
  5. Huolehdi siitä, että leikkaat varmasti kaikkien kerrosten läpi, tai korjaa jälkeenpäin.
  6. Avaa erittäin varovasti, esim. hammastikun tai pinsettien avulla.
    Malli 1, Malli 2 ja Malli 3


Jouluboordi

galrland Kynttilä

Tulosta tai suurenna ja tulosta / suurenna kopiokoneella. Voit  tehdä kuviosta sabluunan ja leikata boordin pitkälle paperisuikaleelle. Käy myös korttien koristeeksi, kun käytät yhtä kuviota tai huomattavasti pienennettyä kuvaa sabluunana. Punaiset marjat eivät toimi sabluunassa, joten unohda ne ja lisää käsin maalaamalla. VIhreät lehdet saat tosin leikattua paperiin - voit käyttää sabluunaa suurennettuna lahjapaperiin tai ikkunamaalaukseen, pienenä joulukorttiin. Kortissa marjat voivat olla paljetteja, kiillettä, puuhelmenpuolikkaita tai huopaympyröitä. Kortissa tietenkin lehdetkin voivat olla huovasta leikattuja. Voit käyttää sabluunatötöttelyyn öljyväriliituja tai askartelumaalia, ikkunaan lumisprayta. Malli on omani, kuten kynttiläkin.

Koripunontaiset sydämet

valmis korisydän valmis korisydän2

Tämä ohjeen idea on Suuri Käsityökerho -lehdestä ja on minusta hieno aikuisten askarteluohje. Malli on minun suunnittelemani. Samalla logiikalla valmistat vaikka kuinka monimutkaisia kuvioita koripunontaiseen sydämeen. Punottavia liuskoja voi olla enemmän kuin kolme, ne voivat olla kapeita, leveydeltään vaihtelevia ja vaihtelevan muotoisia. Kun mallista leikkaat alaosastaan taitetusta paperista kaksi samanlasta kuvioita ja punot ne, saat sydämeen kaksi reikää viistosti sydämen kärjestä lähtien. Jos haluat rei'istä kauniisti timantinmuotoiset, leikkaa pyöreän muodon sijasta neliö. Huom! EI kannata käyttää tulostetta kuvasta, sillä sen mittasuhteet eivät ole aivan oikeat. Mittaa neliö, jonka päälle piirrät täydellisen puoliympyrän. Jos haluat loimista ja kuteista samanmittaiset, mittaa neliön sivu ja jaa (tässä) kolmella. Jotta saat reijät oikeisiin kohtiin, mittaa taas ruudukkoa. Jos leikkaat reiät toiseen kohtaan, saat toisenlaisen sydämen.
valmis korisydän malli malli

Lautasliinarenkaat

lautasliinarengas

Ompele kuvio ristipistoilla aidakankaalle tai muulle helposti laskettavalle palttinalle tms. Jos käytät puuvillaa, ja pelkäät ruokatahroja, kutista kangas ja langat ensin.

Voit ommella kankaan sisälle muovisen leiriön (1)(leikkaa esimerkiksi pehmeästä kansioista kansipala, käytä kaksinkertaisena - kangas pitää muovisuorakaiteen pyöreänä lieriönä) jotta rengas olisi ryhdikkäämpi. Voit tietysti käyttää tukikangasta. Laske ensin kuvion käyttämä tila ja mittaa sitten saman verran leveyttä lisää, jotta saat taitettua kankaan "pussiksi", jonka sisään muovi tulee. Kun ristipistotyö on valmis, ompele lyhyet reunat yhteen (2) nurjalta. Laita muovi kankaan väliin taittaen kangas muovin kummallekin puolelle = "pussi" (3). Ompele siististi pitkää reunaa pitkin ulkopuolelta (4). Ristipistotyön sijasta voit käyttää leveää boordinauhaa tai jouluista kangasta.

Kranssi oveen

Havu Vaihe 2 Vaihe 3

Tarvitset kuusen tai männyn havuja, mielellään oksien kärkiä. Leikkaa oksasaksilla (käsineet kädessä) noin 15-30 cm pätkiä kärjistä laskien. On suotavaa, että oksissa on haaroja - tämä vähentää työn määrää. Tarvitset sidontaan tarkoitettua metallilankaa, jota saa ostaa puupuikon ympärille kiedottuna. Väännä kranssille pohja pajunoksista, rautalangasta, tekemällä sanomalehdesta rautalangan avulla makkaraa... mitä vain, kunhan saat kranssille tukevuutta, ettei tarvitse pelkkään laihaan rautalankaan oksia kiinnittää - siinä ne pyörivät ja heiluvat. Asettele osia limittäin yksi tai pari kerrallaan ja sido tiukasti käärimällä rautalankaa kranssin pohjan ja oksien ympärille. Älä turhaan katkaise rautalankaa, vaan jatka käärimistä kerä kädessäsi. Katso, että oksia tulee sisä-, ulko- ja etupuolelle. Takapuolelle oksia ei tarvita. Laita oksia niin tiheään, ettei runko näy. Pakkasessa, omakotitalon ovessa kranssi pysyy kunnossa koko talven, mutta kerrostalon ulko-ovessa vain pari päivää. Siihen suosittelenkin toista havupuuta: tuijaa, tai esim. sammalta tai jäkälää, joka voidaan liimata (kuivana) suoraan rungon päälle tai  märkänä tökkiä kanaverkosta väännetyn donitsirungon reikiin.