Koto 箏 tai 琴 eli japanilainen harppu tai kannel

Koto Kotonsoitto

Jotta näkisit japanilaiset kirjoitusmerkit, sinun tulee ladata japani-tuki.

Japanissa asuessani opiskelin hieman koton soittoa. Kotossa on erittäin kaunis ääni, mutta soitin on luvattoman iso, 183 cm pitkä. Onneksi se ei paina mitään, sillä se on valmistettu kiri-puusta, suomeksi keisaripuusta. Siinä on kolmetoista silkistä valmistettua kieltä, jotka viritetään talloja siirtämällä jokaista kappaletta varten erikseen. Esiintyessään koton soittaja on yleensä pukeutunut kimonoon. Kotolla soitetaan yksin tai orkesterissa. Yleensä sillä soitetaan perinteistä japanilaista musiikkia, mutta myös klassista ja uutta länsimaista musiikkia on soitettu kotolla.

Kotonsoitto

Yllä oleva kuva on Asahi Shimbunin (朝日新聞, yksi Japanin suurimmista sanomalehdistä) tekemästa jutusta vuodelta 2005. Siinä soittelen opettajieni opastuksella.

Koto on shamisenin, biwan ja shakuhachin ja ehkä taiko-rummun ohella perinteisimpiä japanilaisen musiikin soittimia. Sen soitto- ja rakennustaito on levinnyt aristokratiasta linnojen ympäristöön, temppeleistä ja hovista tavallisten, perinteisestiä kulttuurista kiinnostuneiden opiseklijoiden, toimistotyöläisten, kotiäitien tms. arvostetuksi harrastukseksi.

Koto on alkujaan Kiinasta Japaniin levinnyt kielisoitin, kanteleen ja sitran sukulainen, ja eroaa kitarasta tai viulusta siinä, että kielet ovat kaikki samanpaksuisia, joten kielten äänenkorkeutta muutetaan siirtämällä niitä kannattelevia talloja. Jokaisella kielellä on siis oma tallansa. Talloista suuria on tavallisimmassa kotossa eniten, 11 kappaletta, ja ne kohottavat kieliä korkealle soittimen kannesta. Pientä tallaa käÿtetään lähellä kielen kiinnityskohtaa, jossa kieli ei vielä yletä kovin korkealle kannesta, tuottamaan matala ääni. Väkästalla on reunimmaisen, kolmannentoista kielen talla. Väkäsen avulla se pysyy reunassa putoamatta.

Kielet Tallat Reunatalla

Kieliä (絃, ito) "sopraanokotossa" on kolmetoista, ja aloittelijalle ne on numeroitu (kuvassa ylhäältä alas). Niitä merkitään kiinalaisperäisillä numeraaleilla. 弦 (kielet) ovat: 一 (ichi) 、二 (ni)、三 (san) 、四 (shi)、五 (go)、六 (roku)、七 (nana)、八 (hachi) 、九 (kyuu)、十 (jyuu)、 斗 (to)、為 (i)、巾 (kin) joista kolme viimeistä merkkiä eivät korreloi oikeasti käytettyjen numeraalien kanssa, vaan tarkoittavat muussa yhteydessä aivan muuta. Kolmastoista kieli on lähinnä soittajaa. Koto viritetään yleensä niin, että 13:s on yleensä korkeimmin soiva kieli. Matalimmin soiva kieli on siis kauimpana soittajasta. Koto soitetaan aina "vapailla kielillä", siis kieliä ei painella sormilla (kuten viulua tai kitaraa) sävelkorkeuden muuttamiseksi tallan siltä puolelta, jolta näppäillään, vaan tallan "väärältä" puolelta kiristetään kieltä painamalla vain puolen sävelaskeleen ylennyksen aikaansaamiseksi.

Lattialle laitetaan ehkä sabuton-istumatyyny ja koto kuoritaan kangassuojuksesta. Koto asetetaan soittoa varten vasemmasta päästään lattialle, oikeasta päästään pienen jalustan päälle. Näin soitettava pää on mukavammalla korkeudella. Tallat asetetaan paikoilleen kielien alle ja koto viritetään kulloisellekin kappaleelle sopivaksi. Kaikkien kielien perusviritys eli kireys ilman talloja on sama. Kynnet eli plektrat sovitellaan oikean käden peukaloon sekä etu- että keskisormiin ja nuottien nuottitelinelle asettamisen jälkeen soitto voi alkaa.

Jalusta Jalustalla

Plektroja eli kynsiä (爪, tsume) on ympärysmitaltaan monenkokoisia, jotta jokaiselle sormelle ja soittajalle löytyisi sopivan tiukat (nykyään muoviset) plektrat. Kynsiä on olemassa sekä nelikulmaisia (kuvissa) ja pyöreäkärkisiä. Nelikulmaiset kynnet kuuluvat Ikuta-ryuu -koulukuntaan 生田流, pyöreät Yamada-ryuu -koulukuntaan 山田流. Etovinta soittamisessa oli ehkä se, että kynsien pysyminen sormissa varmistettiin kostuttamalla sormenpäät suussa käyttämällä ennen kynnen pujottamista sormeen. Minä en moiseen pystynyt, varsinkaan kolhoosikynsiä käytettäessä. Sen sijaan keksin kyllä laittaa laastarin vasempaan peukaloon ja keskisormeen, jotta modulointi ei tekisi häijyä sormen liukuessa vahingossa kieltä pitkin painettaessa. Kieli on korkean tallan vuoksi niin vinossa, että sormi liukuu helposti juuri tarpeeksi alamäkeen pipin syntyä. Irtokynnet taas olivat aivan loistava keksintö, sillä se tekee mahdolliseksi sen, että minä, jolla on pitkät kynnet, voin soittaa kieli-instrumenttia omien kynsieni katkeamatta. Kynnet, jotka valmistetaan nykyään muovista, laitetaan paikoilleen pujottamalla sormenpää renkaaseen niin, että renkaassa kiinni oleva "kynsi" tai plektra jää sormen luonnollisen kynnen kanssa vastakkaiselle puolelle, siis sille puolelle, josta jää sormenjälki.

Kynnet päältä Kynnet alta Viritys

Talloja (柱, ji) siirrellään nostamalla kireää kieltä ensin kummaltakin puolelta tallaa, sitten varovaisesti liu'uttamalla muovista tallaa kielen alla.

Ikuta-opettajan johdolla opiskellessa käytin siis nelikulmaisia kynsiä ja polvistuin tatamille 45 asteen kulmaan soittimeen nähden vasemmalle kääntyen saadakseni täyden hyödyn kynsien nelikulmaisuudesta. Koulukunnat eroavat toisistaan erittäin vähän, lähinnä edellä mainituissa pikkuseikoissa. Lisäksi yleensä ajatellaan Ikuta-koulukunnan paneutuneen enemmän soolosoittamisen tekniikkaan, kun Yamada-koulukunta on kunnostautunut orkesterisoittamisessa. En ole tutustunut Yamadan perinteeseen, mutta olen kuullut, että viritysten nimet / sävellajien nimet saattavat erota toisistaan näissä kahdessa koulukunnassa.

Nuotit ovat länsimaisesta poikkeavat, mutta sopii japanilaisille perinteisille soittimille aivan hyvin. Notaation lukemiseksi tarvitaan auttavaa kanjien (kiinalaisperäisten merkkien) lukutaitoa, sillä kielillä on numerot. Partituuria luetaan ylhäältä alas ja oikealta vasemmalle.

Nuotit

Japanilainen musiikkinotaatio perustuu kanjeihin ja sitä myös luetaan ylhäältä alas ja oikealta vasemmalle.

Kieltä näppäillään kolmella kynsitetyllä sormella. Peukaloa käytetään parisoinnuissa tms., jolloin kahta tai useampaa kieltä näppäillään yhtä aikaa. Peukalo puristuu silti koko ajan sopivaa käyttämätöntä kieltä vasten, sillä näppäilyn kuuluu olla hallittu ja voimakas, jolloin se tapahtuu niin, että kieliä "puristetaan" - peukalolla ja jollain muulla sormella nipistetään kaksi kieltä lähemmäs toisiaan, ja kieli, jota on tarkoitus soittaa, päästetään kovan puristuksen jälkeen vapaaksi. Tremoloa ei tietenkään voi soittaa tällä tavalla, mutta nopeita parisointuja kyllä soitetaan "nyppien" kahta kieltä kerrallaan. Peräkkäiset nopeat nuotit soitetaan edelleen nojaten peukaloa käyttämättömään kieleen kuten sähköbassossa, ja esimerkiksi etu- ja keskisormella näpsäytetään soitettavaa kieltä / kieliä vuorotellen.

Puolikkaan sävelaskelen modulointi tapahtuu painamalla voimakkaasti tallan "väärältä" puolelta vasemman käden sormilla, jolloin kieli kiristyy. Painaminen sattuu, ja sormeen jää iso painauma.

曙調子 古今調子 楽調子 乃木調子 中空調子 雲井調子 平調子
D D D D D D D
G G G G G G G
A A A A A G# A
A# C C B A# C A#
D D D D D D D
E / D# D# E E E D# D#
G G G G F G G
A A A A A G# A
A# C C B A# C A#
D D D D D D D
E / D# D# E E E D# D#
G G G G F G G
A A A A A A A
akebono kokin gaku nogi nakazora kumoi hira kieli

Koto voidaan virittää mille korkeudelle vain, ottaen tietysti huomioon soittimen fyysiset rajoitukset. Useimmiten viritys perustuu jonkinlaiselle pentatoniselle asteikolle ja kuulostaa hieman alakuloiselta Intervallit pidetään vain samoina kuin mallivirityksessä. Yleensä ensimmäinen kieli viritetään länsimaalaisittain ajatellen D:een. Näin ollen esimerkiksi hirajooshi alkaen G:stä on seuraava: G,C,D,D#,G,G#,C,D,D#,G,G#,C,D. Kaikki asteikot ovat nousevia, paitsi niiltä osin, joissa jokin sävel toistuu uudelleen samassa oktaavissa. Hirojooshin ja gakujooshin mukaan viritettäessä on huomattava, että klassista musiikkia soitettaessa viides kieli viritetään täysin unisonoon ensimmäisen kielen kanssa, moderneja kappaleita varten oktaavia alemmas kuin ensimmäinen kieli. Kokinjooshissa 1. ja 5. kieli ovat unisonossa, samoin 2. ja 7.

Virityksestä toiseen voidaan siirtyä jopa esityksen tai kappaleenkin aikana. Niinpä soittajille on muistisääntöjä, joiden avulla se onnistuu vähin äänin. Esimerkiksi kokinjooshi-viritykseen päästään hirajoshista, jonka aloittelijatkin hallitsevat, siirtämällä 2. kielen tallaa oktaavi ylöspäin ja 4. ja 9. sävelaskeleen verran ylöspäin. Kokinjooshissa ei koskaan soiteta virittämällä ykköskieli alas. Hirajooshista päästään myös kumoijoshi-viritykseen siirtämällä 3. ja 8. alaspäin puoli sävelaskelta ja talloja 4 ja 9 kokosävelaskeleen verran ylöspäin. Alkuperäisessä versiossa tästä virityksestä (hon kumoijooshi) 13. kieli on puoli sävelaskelta matalammalla. Hisrajooshista gakujooshiin voi virittää siirtämällä tallat 4 ja 9 kokonaisen ja 6. ja 11. puolisävelaskeleen ylöspäin.

Kotoa soitetaan usein joko koto-ensemblessa tai kolmen perinteisen japanilaisen soittimen orkesterissa (sankyoku-musiikki, kolmen soittimen musiikki), johon kuuluvat koto, shamisen (三味線 , 三弦 kitaranomainen kolmikielinen soitin) ja bambuhuilu shakuhachi 尺八. Vaikka nykyään kotolla tarkoitetaan soitinta, jossa on 13 kieltä, voi matalaäänisessä kotossa saattaa olla 17, 20, 30 tai eräässä prototyypissä jopa 80 kieltä. Seitsentoistakielinen koto on perua vuodelta 1921, kun taas kolmetoistakielinen koto ajatellaan 2000 vuotta vanhaksi instrumentiksi, joka saapui Kiinasta Japaniin sen Nara-kaudella (710-794). Japanilainen koto on muuttunut hieman aikojen saatossa, joten nykyään kiinalainen harppu ja koto poikkeavat hieman toisistaan. Japanista löytyy erilaisia kotoja, esimerkiksi lyhyt koto, shin- Fukuyama-goto, joka painaa 4,5 kg ja on vain 140 cm pitkä. Kotolle on kaksi kanjiakin, 琴 koto / kin ja 箏 koto / soo, joita monet opettajatin käyttävät toistensa synonyymeinä, mutta asiantuntijoiden mielestä kanjien merkitysessäkin on ero. Kin-kanjilla kuvataan sellaista kototyyppiä, jossa sormilla painelemalla vaihdellaan sävelkorkeutta, kuten esimerkiksi kitarassa tai viulussa tehdään. Soo tarkoittaa sellaista kotoa / harppua, jossa soitetaan vain vapaita kieliä, eli tallat määräävät sävelkorkeuden (esimerkiksi suomalainen kannel ja nykyaikainen japanilainen koto).

Koto valmistetaan joko japanilaisesta tai pohjoisamerikkalaisesta keisaripuusta (Paulownia tomentosa) (桐 kiri). Kotoa varten valitaan 40-60 cm halkaisijaltaan oleva latva. Vuosirenkaiden mutkaisuuden ja muiden ominaisuuksien tarkastelun jälkeen valitaan paras työstötapa. Puuta muun muassa kuivataan moneen kertaan, pidetään sopivassa paikassa ulkona 1-3 vuotta ennen työstämistä, niin, että tukki saa kokea monta sadekautta (tsuyu); toisinaan käytetään lisänä myös keinotekoisia kuivatustapoja, jotta valmis instrumentti ei halkeaisi. Japanin subtrooppisesta ilmastosta kotoa vietäessä muihin ilmanaloihin onkin otettava halkamismahdollisuus huomioon. Kotoja myyviä tahoja.

Soittoasento Soittoasento

Nojaan kynnetöntä nimetöntäni sekä joskus peukaloani kieleen sillä aikaa, kun etu- ja/tai keskisormella näppäilen muita kieliä. Nimetöntä nojataan kieleen, jotta saataisi peukalolle puristusvoimaa silloin, kun peukalolla on tarkoitus näppäillä. Peukalolla nojataan silloin, kun etu- ja keskisormelle tarvitaan näppäilyä varten puristusta.

Kielet tehtiin aiemmin aina silkistä, mutta se katkeaa helposti. Silkin kalleuden vuoksi nykyään käytetään tetronia tai nailonia. Kuuden shakun (尺) mittaisen eli 6 x 30,3 cm pitkän koton kielen paksuudeksi on 17, 5 sopiva. Tetron on kierretty neljästä säikeestä, kuten nailonkin, mutta nailonkielen neljä säiettä koostuvat useista ohuemmista säikeistä, toisin kuin tetron. Siirtyminen keinomateriaaliin ei välttämättä ole ollut negatiivista kehitystä, sillä nailonista ja tetronista syntyvä ääni on kovempi ja kirkkaampi kuin silkistä syntyvä vaimea, hieman tunkkainen ja tylppä ääni. Samoin puutalloista siirtyminen kovamuovisiin talloihin on kirkastanut sointia. Puu tuotti vaimean ja himmeän äänen, ja kovalla muovilaadulla on yritetty korvata muutenkin tuontitavaraa olleen norsunluun kirkasta sointia - onnistuneesti.

Tallakotelo

Tallat otetaan irti jokaisen soittokerran jälkeen, jotta kielet eivät venyisi turhaan ja puukansi rasittuisi niiden puristumisesta kantta vasten. Koto laitetaan kangaspeitteeseen ja nostetaan nojaamaan seinää vasten. Nuottiteline on myös keisaripuuta. Sen jalat taittuvat irti säilytystä varten.

Komuran koto Komuran koto

Komura-sanin kotoa soittelemassa Noomi-shissä.

Kuuntele klassisia japanilaisia kotosävellyksiä!

Olet varmasti kuullut kotoa ainakin Queenin kappaleessa The Prophet's Song. Sen kuulee heti alussa ja taas lopussa yhdessä kitaran kanssa. David Bowie (Moss Garden) on myös hyödyntänyt kotoa. David Brubeck matki sävellyksessään Koto Song koton sointia pianolla. Spotifysta löytyy paljon kotomusiikkia kirjoittamalla hakukenttään "japanese koto".

Kotolla soitetaan toki myös mielenkiintoisia covereita: Smoke on the Water -videolla on sinfoniaorkesterin lisäksi shakuhachi-huilua, shamisen-soitinta (kolmikielinen isolla plektralla soitettava kitaran tai kontrabasson tapaan jousella soitettava soitin), isoa ja pientä taiko-rumpua, koto-kannelta ja ties mitä.

Saman porukan ja länkkäreiden yhteistyö: We will rock you, Queen.

Jos kuvittelit, etteivät japanilaiset revittele, katso (tarpeeksi pitkälle) ja kuuntele Kozangumin Talor Swift -coveria kotolla ja shakuhachilla.

Jos olet tanssija, tämä on ehkä sinulle:
Lady Gagan Telephone -cover by Kozangumi / Team Kozan.

Suomessakin soitetaan kotoa: Minna Padilla ja The Helsinki Koto Ensemble: Lehtipiilo levyltä Ilta Vuorella.



Tai soita itse kotoa! Avaa koto uuteen selaimeen hiiren oikealla napilla -> Avaa uuteen ikkunaan, niin voit lukea alta nuotteja samanaikaisesti. Kuuluisan Sakura-kappaleen yhdenlaiset "nuotit" (edellieen koto-flashiin, joka ei ole nyt online).
(Nyt avautuvassa koto-ikkunassa on eri viritys, joten nuotit alkavat nanasta rokun sijaan: 7,7,8;7,7,8;7,8,9,8; 7,8,7,6; 5,4,5,6; 5,5,4,3.):

1 2 3 4
6 6 5
6 6 5
6 5 4 5
6 56 7
8 9 8 7
8 89 0
8 9 8 7
6 §1 2− 3−
’−

Viiva painikkeen numeron perässä tarkoittaa kahden iskun mittaista nuottia.