Iltajuhla
Teknillisen korkeakoulun promootion iltajuhla 2008 Espoon Dipolissa avec silloinen promovoitava, nykyinen (ja silloinenkin, tottakai,) tekniikan tohtori Ville Bergholm. Tavan, siis ei yleisen, mukaan, alku oli myöhäinen, mutta onneksi myös organisaattorien alku oli hieman liukuva. No harm done.
Ville tosin tuli hieman mietteliään näköisenä kertomaan, että oli paikallistanut meidät plaseerauskartasta. Mutta sehän on hyvä, eikö?
Paitsii.. että - "Marianne, on ehkä parasta, että tulet itse katsomaan."
Ensin löysin Villen nimen. Sehän riittänee, sillä minut on vuorenvarmasti plaseerattu hänen lähelleen, yleensä vastapäätä. Tosin ei ihan heti sattunut oma nimi silmään...
Pikkuisen jo ehdin ihmetellä... kunnes Ville osoitti "nimeäni". Eipä ihme, ettei heti tunnistanut itseään. Minusta oli tullut "rouva Bergholm".
Ville vilkaisi ankeana minua ja varmasti ajatteli, että saan jonkinlaisen illan pilaavan kohtauksen, hiljaisen tai jopa äänekkään. Ehkä jopa marssin loukkaantuneena ulos. Kumpikohan Mannesta on pahempi, "Bergholm" vai "rouva"?
Naurahdin ja totesin, että meidän kannattanee suoriutua narikkaan. Kiirehtiessä en ehtinyt miettiä etukäteen, mitä vaikutuksia kömmähdyksellä olisi.
Pöydässä seisten esittäydyimme muille. Minkä ilmeen saikaan aikaan esittäytyminen, yllättäen vanhasta tottumuksesta, Marianne Krausena! Tätä hauskaa punch line'a kelpaakin muistella loppuikänsä! Tietenkin muut olivat ehtineet meitä odotellessaan opiskella nimemme moneen kertaan. Hauskaa on sekin, että proffa, joka istui yhden ihmisen päässä Villestä, tunsi Villen, ja varmasti mietti, ettei kyllä tiennyt hänen olevan naimisissa. Koska en viitsinyt ruveta selittelemään, on hauska kuvitella, mitä vierustoverimme ovat ajatelleet keskustelustamme: "Oletko koskaan käynyt siinä ja siinä maassa?" "Oliko se kiva paikka?" "Milloin siellä kävit?" "Ai viime vuonna?" ja "Pidätkö muuten siitä ja siitä ruoasta?" ja niin edelleen. Joka ei minusta mitään tiedä, ei ehkä vitsiä tajunnut, mutta tässäpä ollaankin nyt Internetissä.
Napsauta kuvia nähdäksesi ne suurempina. Kuvat ovat Compic-Photos Oy:n omaisuutta, ja ne haetaan sivustolta http://www.uotila.j-s-c.net
Salonkitansseja Dipolissa. Punaisen pukuni erottaa vasemmalla.
Retuperän WPK soitteli omia aikojaan ja me tanssimme parhaamme mukaan sen (epä)tahtiin. Kaikki sellainen onnistui kyllä mainiosti, jossa saimme itse valita tekemisemme, mutta poloneesi ja Mignon, muiden salonkitanssien lisäksi, olivat erittäin hankalia. Mitä kuuluu tehdä, kun tahti puuttuu välistä, musiikin fraasit eivät tue tanssin vuoroja mitenkään tai pahimmillaan yksi isku !! puuttuu välistä? :) Retuperä todella teki tanssista haastavaa. Täytyy myöntää, että tuli himo ostaa levy, jotta pääsee kokeilemaan tätä tulkinnan ehkä vaikeinta muotoa - tai ainakin nyt se tuntuu mahdottomalta, kun ei ole harjoitellut, mutta viemiseen ja seuraamiseen tuollaisesta luulisi olevan hyötyä.
Jotain tangofoksailua, vielä arvokkaasti.
Loppuillasta olo oli nihkeä, säälin silkkiä, säälin pinkkua, mutta tanssi oli jo aika lennokasta, ja vielä aika selvinpäin. ;) Tanssi kuitenkin sujui lennokkaasti, ja saimme olla / jouduimme olemaan lattialla lähes yksin. En oikeastaan ihmettele, sen verran vaikeita rytmikuvioita Retuperä tööttäili. Mahtaa olla haaste myös soittaa väärin tahallaan. Soittimela se vielä ehkä onnistuu, mutta väärin laulaminen olisi varmasti vielä vaikeampaa. Joka tapauksessa ilta kävi seuraamis- ja vientiharjoittelusta, kun korva kovana ja keho herkkänä sai olla tarkkana kuin porkkana. Hauskaa oli, vaikka olinkin siinä suvussa nyt neljäs (tai jotain) rouva Bergholm. Totelsin tosin huolestuneelle Villelle, että jos jonain päivänä tässä elämässä pitää olla rouva Bergholm, niin Villen tohtoripromootiopäivänä. Lisää tälläistä!
Kävelyhumpahtavaa, muistaakseni jokin hevibiisi sovitettuna näin humppapumpaksi, jota voi tanssia snoana. Ellei muzakki ole arvokasta, pitääkö silti yrittää tanssia ihmisiksi?
Päiväjuhla
Promoottori professori Olavi Nevanlinna painaa tohtorinhatun Villen päähän.