Sisältö

Johdanto

Seuraaminen, kuten vieminenkin, on tiettyjen tanssien keskiössä. Seuraamista ei voi olla ilman vientiä. Kumpaakaan ei voi olla yksilötanssissa, joten vähintään kaksi tanssijaa tarvitaan viennin ja seuraamisen toteuttamiseksi. Seuraaminen on vientien havaitsemista ja niihin reagoimista. Seuraaminen on viestin ymmärtämistä ja sen toteuttamista edes jollain tavalla. Toteuttamatta jättämistä, joko tahallisesti tai vahingossa, ei yleensä kutsuta seuraamiseksi, vaan seuraamatta jättämiseksi tai seuraamisessa epäonnistumiseksi. Hyväkin seuraaja epäonnistuu, ja usein myös jättää tahallaan seuraamatta joissain tapauksissa - yleensä hetkellisesti toteuttaakseen itseään tai välttääkseen vaaran. Koska vientiä ja seuraamista ei oikeastaan voi erottaa toisistaan, on kyse kaksisuuntaisesta kommunikaatiomuodosta, jossa roolit ja käytetty "kieli" ovat hieman erilaiset parin osapuolten välillä. Viejän tapaa kommunikoida, lähettää ärsyke, opetetaan eksplisiittisesti. Seuraamista, viestin vastaanottamista, ei oikeastaan opettu tutkimissani ympäristöissä. Seuraajan tapaa lähettää ärsyke ei a) tarvitse opettaa, jos kyse on seuraamisesta, b) ei opeteta, vaikka pitäisi, jos puhutaan "seuraajan omien kuvioiden viennistä". Seuraamista ei olla purettu tutkimissani ympäristöissä, eikä sen kliseitä ole kyseenalaistettu. Edes sen vaativuus ei ole yleisesti tiedossa.

Seuraavassa tarkastellaan seuraamista osana tanssin kokonaisuutta: esittelen swing- ja lavatanssien perusajatuksen siltä osin kuin se liittyy aiheeseen, seuraajan ja viejän roolien ja tehtävien yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia, jonka jälkeen keskityn pohtimaan pelkästään seuraajan viitekehystä, oppimisprosessia ja toimintaa. Tarkastelen seuraamista hiljaisena tietona ja kognitiivisena prosessina.

Konteksti: Lava- ja swingtanssien idea

Tietyt tanssit perustuvat koreografian sijasta ennemminkin viennille ja seuraamiselle

Muun muassa swing- ja lavatanssit perustuvat viennille ja seuraamiselle. Tanssin kuvioiden järjestys, musiikin tulkintatavat, siis koreografia, syntyy juuri sillä hetkellä, kun tanssia tanssitaan, viejän, ja myös seuraajan päässä. Vienti ja seuraaminen voidaan siis nähdä improvisaationa, jonka ehto on se, että lopputulos näyttää siltä, että kaikki on etukäteen yhdessä sovittu ja harjoiteltu.

Näiden tanssien "juju" on siinä, että vaikka niitä ei ole etukäteen suunniteltu eli koreografioitu, niitä voidaan tanssia täysin "yhtenä entiteettinä", sulautuneina ja unisonossa siksi, että parin osapuolet osaavat kommunikoida saumattomasti keskenään pelkän kosketuksen avulla (joskus myös näköhavainnon perusteella). Viennin ja seuraamisen kantava ajatus on se, että vain yksi kerrallaan voi "määrätä", mitä seuraavaksi tehdään, ja toisen tulee noudattaa tätä "määräystä". Aivan näin suoraviivainen viemisen ja seuraamisen idea ei kuitenkaan ole, mutta yksinkertaistaen voidaan sanoa, että viejä pääosin "määrää", eli vienneillään kutsuu seuraajan mukaansa, ja seuraaja pääsääntöisesti "suostuu" liikkumaan vientien osoittamassa suunnassa tai muuta sellaista. Vaikka seuraajakin voi päättää tehdä muuta kuin mitä viedään, ei tanssimisesta unisonossa tule mitään, jos näin toimitaan koko ajan. Vaikka seuraajakin voi tehdä joitain päätöksiä, ja tavallaan siis viedä, ainakin hetkellisesti, kerrallan voi viejiä olla vain yksi. Toisen on aina seurattava. Jos siis seuraaja päättää itse tehdä aloitteen jonkin kuvion tai muun sellaisen tekemiseksi, jää vaihtoehdoiksi joko viejän seurata pariaan ilman kitkaa tai ruveta "riitelemään" eli synnyttää fyysinen este liikkeelle.

Vaikka koreografioitujakin tansseja voi viedä ja seurata, on tässä kyse siitä, että kuvioiden sarja keksitään ex tempore, tässä ja nyt. Improvisaatio on sekä vapauttava että vaativa asia. Hyvä puoli on se, että koreografiaa ei voi unohtaa, kun sitä ei ole. Se tosin aiheuttaa se, että muistin sijasta tarvitaan (kummaltakin) nopeuttaa päätöksenteossa ja reaktioissaan täytyy olla ripeä. Edellytyksenä on toki se, että tuntee tanssin säännöt, kuvioiden logiikkaa, sekä hallitsee viennin ja seuraamisen.

Tansseja voi luokitella lukemattomilla eri tavoilla. Voidaan puhua vakio-, latinalais-, swing- ja lavatansseista, kilpa- ja sosiaalitanssista tai pari-, ryhmä- ja yksilötanssista ja niin edelleen. Tässä aiheeseen liittyvä jaottelu koskee tanssin etukäteen laadittua koreografiaa, vientiä ja seuraamista. Swingtanssia voi toki tanssia ryhmässä tai ilman ryhmää parin kanssa tai osittain ilmankin. Swingtanssi voidaan suunnitella etukäteen ja noudattaa siinä siis koreografiaa. Swingtanssia, kuten myös tanssilavalla yleisesti tanssittavia tansseja voi myös tanssia ilman etukäteen laadittua koreografiaa, parin kanssa. Jotta tämä olisi mahdollista, on kummankin parin osapuolen osattava tanssin "säännöt", eli sekä nimenomaisen tanssilajin ominaispiirteet, jonka lisäksi viejän on osattava viedä ja seuraajan seurata. Vienti ja seuraaminen ("vise") ovat taitoja, joissa seurataan sääntöjä ja lainalaisuuksia. Lisäksi visessä vaaditaan motorisia taitoja. Varsinaisesta tanssitekniikasta, esteettisyydestä tai kuvioiden monimutkaisuudesta tai lukumäärästä tässä ei siis ole kyse, vaan ainostaan siitä, onko kyseessä niin sanottu "vapaasti viety" (ja seurattu?) tanssi vai koreografia, siis etukäteen suunniteltu kuvioiden ja askelten sarja.

Yksi entiteetti

"Vapaasti viedyllä" tässä tarkoitetaan siis sitä, että mitään ennakkosuunnitelmaa ei ole, ja pari tanssii siitä huolimatta tanssin "yhtenä entiteettinä" eli parina>. He eivät siis tanssi kahtena yksilönä, vaan parin osapuolina, joiden liike, kuviot, askelet, tulkinta sopivat saumattomasti keskenään yhteen. Koko tähän kategoriaan kuuluvien tanssien clou, juju, on se, että pari on "yksi". Tanssimassa ei ole kaksi erillistä yksilöä, vaan parin osapuolet tanssivat "yhtenä". Haasteellista tässä on muun muassa se, että kun suunnitelmaa ei ole, pitää parin osapuolten osata kommunikoida toisilleen sen, mitä seuraavaksi tapahtuu, jotta kummatkin osaavat toimia yhteen hiileen puhaltaen. Ulkopuolinen, joka ei ole kokeillut vientiä ja seuraamista, ajattelee, että kun koreografiaa ei kerran ole, parin osapuolet lukevat ilmeisesti toistensa ajatuksia. Vertaukseksi käy viittomakieli. Sillä pystyy kommunikoimaan vaikka lasiruudun läpi. Tämä on ilman apuvälineitä yksinkertaisia ilmeitä ja sormimerkkejä lukuunottamatta mahdotonta sellaiselle, joka ei viito. Viittovat ihmiset osaavat viittomien säännöt, heillä on "sanavarasto", jonka sanat ovat heille tuttuja. Niitä voi viestittää ja vastaanottaa, ymmärtää ja reagoida. Vieminen on kuin viittomista, seuraaminen on kuin viittomien tunnistamista ja niihin reagoimista. Sanotaan vielä, että toinen viittojista on "puheliaampi" kuin toinen. Niinpä toinen lähinnä reagoi, esimerkiksi ilmeillä tai tekemällä, mitä toinen pyytää, ja joskus harvoin viittoo takaisin, jolloin toinen reagoi. Näin on tavallaan myös viennissä ja seuraammisessa. Viejä on "puhelias", hänellä on paljon asiaa. Seuraaja tunnistaa nämä yleisesti tiedossa olevat "sanat", viennit, ja reagoi niihin. Viittoma "Miten olisi, pyörähtäisitkö?" muodostetaan tanssivientikielellä nostamalla vientikäsi ylös, antamalla pieni työntöimpulssi, ja odottelemalla, mitä tapahtuu. Seuraaja osaa samaa kieltä, kuten kaikki muutkin viejät ja seuraajat, ja niin seuraaja päättää, pyörähtääkö. Kuten useimmat, joilta kauniisti pyydetään jotain, yleensä tekevät mitä pyydettiin, myös seuraaja reagoi yleensä pyörähtämällä. Tämä johtunee siitä, että useimmat viennit ovat seuraajien mielestä miellyttäviä pyyntöjä, joiden toteuttaminen on seuraajista oikein hauskaa. Verrattakoon tätä vaikka hyvään todistukseen tai hyvin istuvaan vaatteeseen, jonka mielellään näyttää pyydettäessä. On myös ikäviä pyyntöjä, kuten huonon todistuksen näyttäminen, jonka huonoja numeroita ei mielellään näytä, vaikka pyydettäisikin. Vienteinä nämä ovat sellaisia, jotka aiheuttavat huonon todistuksen tavalla huonoa oloa. Tälläisiä voisivat olla vaikkapa kivuliaat viennit sekä sellaiset, jotka nolaavat seuraajan esimerkiksi siksi, että hän ei osaa juuri sitä "sanaa", ja epäonnistuu. Kukaan ei halua esitellä huonoa taitoaan missään asiassa.

Edellä mainittujen tanssien ideana on se, että näyttää siltä, että ajatuksia luetaan, puolin ja toisin, liikutaan "yhtenä" vaikka koreografiaa ei ole, ja kaikki improvisoidaan tässä ja nyt. Illuusio perustuu yhteisesti opetellulle kielelle, joka perustuu hieman näköhavaintoon, mutta enimmäkseen kosketusaistin välityksellä tapahtuvaan kommunikointiin, joka on kaksisuuntaista, mutta erilaista parin osapuolille.

Seuraajan viitekehys

Seuraajan eksplisiittisesti määritellyt tehtävät

Seuraajan ja viejän yhteiset tehtävät

"Pressi" on huono sana kuvaamaan sitä, mitä oikeastaan tarkoitetaan. Sanana se on huono väännös englanninkielisestä sanasta press, työntö tai työntää. Englanniksikin parin asentoon kuuluvaan yhteyteen liittyvään vetopressiin eli vain vetosuuntaisen viennin ja seuraamiseen kuvaamiseen ovat käytössä sanat pull tai tension tai leverage. Työntösuuntaiseen yhteyteen tai vientiin ja seuraamiseen on olemassa englanniksi sanat push ja compression. Yhteys on enemmän kuin vain veto- tai työntö(pressi). Vaikka olisi mahdollista mahduttaa kaikki sivuttaissuuntaiset viennit ja seuraamiset pressin määritelmän sisään, vaikka olisi mahdollista ajatella, että esimerkiksi vienti, joka lähtee seuraajan selästä ja viejän kämmenestä olisi jonkinlainen pressi sekin, jäävät jälkimmäiset helposti pois, kun käytetään vain sanaa pressi, mutta tarkoitetaan yhteyttä. Suomeksi käytetään sanaa kontakti kuvaamaan niitä asennon alueita, joissa on selvä kosketus toiseen. Näitä ovat edellisten lisäksi muun muassa käsivarsien kosketus tai reisien välinen kontakti tansseissa, joissa on suljettu tanssiote (esimerkiksi tango ja foksi).

Tilankäyttö

Keskinäinen tanssiasento

Seuraajan työpanos

Seuraaminen hyödyntää hiljaista tietoa

Seuraaminen kognitiivisena prosessina

Luokittelu helpottaa informaation käsittelyä ja muistamista, muistista hakua Standardoimattomat viennit eri murteista kokemuksen karttuessa luokitellaan, mutta työ ei lopu ikinä

Yhteenveto

Käsityksiä seuraamisen vaativuudesta

Seuraajien on usein vaikea arvioida seuraamisen vaikeutta, sillä heillä ei ole vertailupohjaa tai heidän vahva seuraajataustansa vaikuttaa objektiiviseen arviointiin.

Seuraajat, jotka eivät osaa viedä, eivät voi osata arvottaa omaa taitoaan viejän roolia vasten. Heidän ei ole mahdollista arvostaa oman taitonsa tai tehtävänsä vaativuutta oman kokemuksensa perusteella. Niiden pääasiallisesti seuraavien tanssiojoiden, jotka myös osaavat viedä, kokemus on hieman vääristynyt, sillä seuraajina he ovat seuraanneet kauan, ovat harjoitelleet sitä viemistä enemmän, ja ovat aloittaneet seuraajan roolissa - he saattavat pitää seuraamista mukavampana ja helpompana siksi, että ovat tehneet sitä niin paljon, ettei se enää vaadi niin suurta keskittymistä. Sellainen seuraaja, joka myös osaa viedä, on yleensä opetellut viemisen myöhemmin kuin seuraamisen, ja vaikka vientiviestinnän lainalaisuudet on sikäli helppo oivaltaa, tuntuu kauan toistetun roolin vaihtaminen päinvastaiseksi aluksi vaikealta - näin seuraaminen tuntuu helpolta. Kuitenkin viejä, joka vaihtaa kauan toistetun roolinsa seuraajaksi kokee, että seuraaminen taas on vaikeaa. Onkin mielestäni turvallista sanoa, että jos viennillä tarkoitetaan tässä vain vientikommunikaatiota, esimerkiksi hyvin vietyä kolmen kuvion varastoa, ovat seuraajat nopeampia oppimaan viennin kuin viejät oppimaan seuraamisen. Tämä johtuu siitä, että viejä päättää itse täysin omista liikkeistään, ja "päätoiminen" seuraaja, joka vie, toki osaa asettua seuraajansa asemaan, näin vieden hyvin.

Opetettava vienti opetetaan kaikille samalla tavalla, mutta tuloksena on luonnollisesti juuri niin monta käsitystä asiasta kuin mitä on viejäoppilaita.

Seuraajan liikkeet ovat erittäin riipuvaisia viejästä, ja jokaisen viejän viennit ovat kuitenkin toisistaan poikkeavia, aivan samoin kuin henkilön X tapa ääntää suomen kielen sana "siellä" suhauttaen hesalaisen ässän on hieman erilainen kuin henkilöön Y, joka sanoo "siälä", väljin diftongein. Silti kaikki ymmärrämme, mitä he yrittävät sanoa. Jää kuulijan huoleksi reagoida oikein, ja löytää "siellä" oleva esine. Kun totumme erilaisiin suomalaisiin ääntämistapoihin, reagoimme vähitellen nopeasti ja oikein, vaikka ärsyke ei olekaan aivan standardoitu. Kun törmää erikoiseen murteeseen, on aluksi vaikea käsittää, mitä sanotaan. Vähitellen ärsykkeet tulevat tutuiksi, ja vaikka ne ehkä herättävät vielä kuulijan huomion, särähtävät korvaan, on kuitenkin mahdollista reagoida nopeasti ja oikein. Puhujalle puhuminen omalla murteellaan ei tietenkään tuota minkäänlaista ongelmaa.

Näin on myös viennin ja seuraamisen laita. Viejän on helppo viedä aina vain omalla murteellaan, ja uudenkin asian sanominen omalla murteella on "vain yksi opittava asia", mutta seuraajan on opeteltava "kaikki mahdolliset murreversiot" samasta viennistä. Varsinkin päätoimiselle viejälle, joka opettelee seuraamaan, voi tämä tuntua isolta urakalta, jota se onkin: itse törmään uusiin, välillä todella outoihinkin murteisiin jatkuvasti, ja tuntuu, että toisinaan en näytä osaavan edes paikanvaihtoa.

Tuntuu siltä, ettei seuraamista lopulta arvosteta kovinkaan korkealle, vaikka opettajien retoriikassa sen mainitaan muodostavan 50 prosenttia koko tanssista. Opettajien suusta kuulee tosin varsin päinvastaisen kuvan antavaa puhetta, joka yleensä "sivulauseessa", siis opetuspuheessa, jonka pääasiallinen sisältö on vaikkapa jonkin kuvion viennin opettaminen. Oppilaille muodostuu kuitenkin helposti sellainen käsitys, ettei seuraaminen ole yhtä arvokasta tai vaikeaa kuin vieminen. Tälläiseen piilo-opetussuunnitelmaan pitäisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota.

Vienti

Viennistä ja sen opettelusta

Seuraajat, jotka eivät osaa viedä, eivät osaa arvottaa omaa taitoaan viejän roolia vasten. Heidän ei ole mahdollista arvostaa oman taitonsa tai tehtävänsä vaativuutta. Niiden seuraajien, jotka myös osaavat viedä, kokemus on hieman vääristynyt, sillä seuraajina he ovat seuraanneet kauan, ovat harjoitelleet sitä viemistä enemmän, ja ovat aloittaneet seuraajan roolissa - he saattavat pitää seuraamista mukavampana ja helpompana siksi, että ovat tehneet sitä niin paljon, ettei se enää vaadi niin suurta keskittymistä. Sellainen seuraaja, joka myös osaa viedä, on yleensä opetellut viemisen myöhemmin kuin seuraamisen, jolloin hänen on helppo ymmärtää viemisen periaatteet, vaikka varsinainen kuviovarasto puuttuisikin. On kuitenkin helpompi opetella lisää kuvioita kuin yhtäkkiä, itsestään ymmärtää, mistä viemisessä on kyse, miltä sen kuuluu tuntua tai mitä esimerkiksi ajoituksellisia puutteita omassa viemisessä on, ellei ole seurannut. Kokemus on varmaankin samanlainen kuin hierojaopiskelijan, jota itseään ei koskaan ole hierottu. Hän ei voi tietää, miltä se tuntuu tai miltä sen kuuluu tuntua. Johtuen siis siitä, että seuraaja jo vientiä opetellessaan tietää, miltä sen kuuluu tuntua, hän oppii yleiset viennin periaatteet erittäin nopeasti. Kuviovarasto, viejän askelet ja muutenkin käänteinen liikkuminen ovat asioita, jotka on muutenkin helppo omaksua. Viejä, joka ei seuraa, ei taas tiedä miltä hänen vientinsä tuntuvat, miltä niiden pitäisi tuntua, ja hän haparoi pimeässä pelkästään sen varassa, mitä voidaan suullisesti ryhmäopetuksessa "ulkopuolelta" opettaa - siis kokeilematta itse, miltä kyseisen viejän viennit tuntuvat. Hän saattaa saada palautetta seuraajaltaa, mutta usein aloitteleva viejä ei sellaista palautetta saa, sillä seuraajakaan ei osaa arvioida, miltä viennin oikeastaan pitäisi tuntua. Toinen syy on varmasti yleinen kohteliaisuus: kritisointi on vaikeaa. Viejä saattaa tietenkin "vahingossa" osua oikeaan, löytää mukavan tavan viedä aivan ilmankin palautetta. Näitäkin viejäopiskelijoita on, mutta aika vähän. Viejä saattaa myös oppia henkilökohtaisen suullisen palautteen avulla. Palautetta viejä tietenkin saa välittömästi seuraajan reaktiosta, jos seuraaja ei kompensoi viennin puutteita. Aloitteleva seuraaja menee helposti niitä ratoja, joita hänelle on seuraajana opetettu. Tämä ei ole seuraamista. Kokenut seuraaja osaa kompensoida, eli seurata niin kauan kuin vienti on oikeanlainen, mutta korjata viennin puutteet kun niitä ilmenee. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että juuri sillä hetkellä seuraaja ei seuraa. Jos hän seuraisi, hän seuraisi virheeseen saakka, esimerkiksi törmäykseen tai nivelten lukkoasentoon asti, yrittämättä suojella itseään, pariaan, muita tai vain välttääkseen virheellisen liikeradan. Onkin tärkeää, että kompensointia ei tapahdu liian paljon, varsinkaan opettelu- ja harjoitustilanteissa. Tanssiaisissa opettajat muiden kokeneiden tanssijoiden tavoin ovat vain pitämässä hauskaa, eivät töissä, joten siellä kompensointia varmaankin jonkin verran tapahtuu, ja jää kunkin kokeneen tanssijan arvostelun varaan, paljonko haluaa kompensoida ja paljonko viitsii "pilata" tanssisuoritusta sekä itseltä että viejältä seuraamalla pilkuntarkasti virheitä myöten. Ehkä kuitenkin voi sanoa turvallisesti, että tanssi-illan aikana viejä, jos on viisas, tanssii sekä aloittelijoiden, keskitasoisten, että kokeneiden seuraajien kanssa, ja vaikka kokeneelta seuraajalta tätä seuraamisen fyysistä, välitöntä ja objektiivista palautetta ei saakaan, keski- ja aloittelijatasoisilta seuraajilta varmasti saakin. Näin viejän vientitaito kehittyy, paitsi, jos tanssii aina itseään huomattavasti "parempien" seuraajien kanssa.

Sivun alkuun