Didaktiikkaa voisi Uusikylää ja Atjosta mukaillen kuvailla tiedoksi hyvän opetuksen salaisuudesta. Hirsjärven mukaan didaktiikka eli opetusoppi on opetuksessa vallitsevien olosuhteiden ja niiden vaikutusten tutkimista ja näin saadun tiedon pohjalta muotoutunut kokonaisesitys. Didaktiikat on usein jaettu neljään ryhmään: yleisdidaktiikka, ainedidaktiikka, ikäkausididaktiikka ja erityisdidaktiikka.

Näkemyksiä ja oppaita aiheesta on Suomessakin julkaistu aikojen saatossa monia, joten yhtä "oikeaa" didaktiikkaa ei tietenkään voida osoittaa. Didaktiikat ovat teorioita, jotkut sangen normatiivisia (pyrkivät antamaan käytännön ohjeita siitä, miten opetus pitäisi hoitaa), useimmat perustuvat tunnetuille paradigmoille ("näkemyksille") sosialistisesta luovaan, behavioristisesta valistuksen ajatuksille perustuvaan... On yleistä, että riviopettaja yhdistelee eri teorioiden hyviä puolia, kokeilee niitä työssään, ja mikä tärkeintä: on tietoinen eri mahdollisuuksista. Kun on paletti käytettävissään, kun lyö monta teoriaa yhteen on varmasti viisaampi kuin ilman yhtään mitään teoriaa. Tämä pätee niin tietojenkäsittelyyn kuin filologiaan kuin pedagogiaankin.

Koska tällä sivulla ei ole mahdollista esitellä "kaikkia didaktiikkoja", jää niihin tutustuminen kunkin valmentajan oman aktiivisuuden varaan. Nostan seuraavassa esiin vain muutamia, joista ei kukaan voi sanoa, ovatko ne (ainoita) oikeita, mutta ne ovat sellaisia ajatuksia, joista minä henkilökohtaisesti olen ammentanut omaan opettamistyöhöni.

• Johdanto
• Oma kiinnostukseni
• Hyvä tanssija ei aina ole hyvä opettaja
• Liikunta eroaa lukuaineista
• Opettamiseen liittyen
  
• Oppimiskäsitys
• Erilaisia teorioita
  
• Mitä ovat opetus ja oppiminen?
• Millainen on hyvä opettaja tai oppija?
• Tanssinopetukseen sovellettavia teorioita
• Orientaatioperusta
  
• Opetusprosessi
• Oppimisprosessi
• Fyysisiin taitoihin liittyen (tulossa)
• Senso-motoriset taidot
• Prosessimuisti
• Lyhyt- ja pitkäkestoinen muisti
• Automatisoituminen
  

Olen aikuiskasvatustieteilijä, kilpatanssija, tanssivalmentaja. Kiinnostukseni tanssin opettamista kohtaan alkoi jo teininä, ja olenkin sertifioitu aerobicohjaaja vuodelta 1993. Ehdin ohjata aerobiciä ja jazztanssia, venyttelyä tms. viisitoista vuotta. Pidin pari vuotta taukoa, ja viime vuodet olen taas ohjannut sekä aerobiciä että paritanssia. Olen joskus kouluttanut myös tulevia aerobicohjaajia.

Hyvä tanssija ei vielä tee hyvää opettajaa. Opettamisessa on kaksi puolta: asiasisällön hallitseminen (tanssitaito) ja didaktiikka (taito opettaa). Koska on loogista, että opettaja, joka ei itse osaa asiaa a, ei sitä voi myöskään opettaa, voidaan päätellä, että opettajan tanssitaidon näkee esimerkiksi kilpailijalla sijoituksesta, jos hieman karrikoidaan. Opetuksellisia taitoja ei, ikävä kyllä, tiedä, ennen kuin kokeilee hänen opetustaan. Edes koulutus ei takaa, että opettaja on hyvä. Se takaa, että hän on tietoinen siitä, miten pitäisi opettaa, mutta vain asenne, kokemus ja lahjakkuus tekevät hyvän opettajan. Suurin osa tanssivalmentajista Suomessa opettaa kuitenkin vailla edes tätä pohjaa, joten yritän seuraavassa tiivistää pähkinänkuoreen opettamisen teoriaa ja vähän käytäntöäkin.

Liikunta-aineiden opetus on erityinen kasvatustieteen sovellus, sillä se ei ole samalla lailla teoreettinen aine kuin lukuaineet. Liikunta, tanssi, vaatii  neuro- ja sensomotorisia taitoja, eikä niiden opettamisessa ole mielekästä soveltaa liikaa esimerkiksi keskustelua tai neuvottelua. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö tanssiinkin liity teoreettisia puolia, yleistyksiä, lainalaisuuksia tai etteikö olisi tilaa neuvottelulle. Tanssia ei kuitenkaan opi pelkästään puhumalla ja kuuntelemalla, vaan tekemällä, siis tanssimalla.

Ennen hutkimista on hyvä tutkia suhdettaan ihmisiin oppijoina ja opettajina, sekä arvojaan, jotka heijastuvat opetuksessa, halusimmepa tai emme. Siksi oppilaat joutuvat kohtaamaan opettajan arvot ja näkemykset, jotka ovat hänen opetuksensa takana. Lisäksi kannatta pohtia, mitä opettamisella ja oppimisella tarkoittaa.

Eri oppimisteoriat painottavat eri näkemyksiä ja asioita koskien ihmiskäsitystä, opettajan ja oppilaan tehtäviä, oppimisen olemusta ja tavoitteita. Eri oppimiskäsitykset eivät ole toisensa poissulkevia. Eri teorioita kannattaa soveltaa eri asioihin.

Mitä on opetus? Mitä on oppiminen? Miten ihminen oppii?

Opettajan on hyvä olla selvillä oppimiskäsityksestään (siitä, mitkä osat eri oppimisteorioista hyväksyy). Nykyään on vallalla jonkinasteinen konstruktivistinen käsitys, jonka mukaan ihminen rakentaa tietonsa itse. Tämä tarkoittaa sitä, että kukaan opettaja ei pysty siirtämään tietoa T sellaisenaan oppijalle, vaan oppija ymmärtää asian omalla tavallaan, eri tavalla kuin muut. Näin asia a lähtee opettajalta yhdenlaisena, ja päätyy oppijoille n:llä eri tavalla.

Tämän käsityksen mukaan emme koskaan voi saavuttaa tilannetta, jossa jokainen oppisi tai näkisi asian täsmälleen samalla tavalla kuin joku toinen. Pystymme kommunikoimaan ja toimimaan tässä maailmassa, jos ja kun meillä on riittävän samanlainen kuva oppimistamme asioista. Tämän käsityksen mukaan ihmisellä on myös itsellä iso vastuu oppimisestaan: jos opettaja ei kerran pysty kaatamaan tietoa oppijan päähän, on oppijan itse otettava tieto, muokattava se sulatettavaan muotoon, ja nieltävä se.

Parhaiten imeytyvää tiedosta / taidosta tulee, kun sen yhdistää jo ennalta sulatettuun tietoon. Aikuisella oppijalla on jo elämänkokemuksensa myötä ennakkokäsitys aivan mistä tahansa asiasta, myös sellaisesta, josta hän ei tiedä mitään. Vähintäänkin hänen korvaansa uusi sana kolmimuunteinen kuulostaa muuntajalta tai joltain aaltomuodolta. Tämähän on tietenkin aivan päin honkia.  Se on silti se perusta, jolle "kolmimuunteisuus" tanssitunnilla lasketaan, ellei opettaja pysty paremmin liittämään termiä oppijoiden aiempaan kokemukseen. Tässä tapauksessa opettaja voisi pohtia, tarvitaanko koko termiä tanssiessa ollenkaan, vai selittäisikö hän jotain rytmeistä, iskuista ja synkoopeista ensin. (Minusta tanssija ei tarvitse koko sanaa, terveisin Klaus Järvisen kasvatti.)

Tätä ennakkokäsitystä voi kutsua orientaatioperustaksi, ja opettajan antamaa uutta, pikaista, esittelevää rautalankamallia asiasta uudeksi orientaatioperustaksi. Jo tässä vaiheessa on kai käynyt selväksi, että orientaatioperusta on tärkeä asia. Palataan siihen kohta.

Millainen on hyvä opettaja? Entä oppija? Millainen on opettajan ja oppijan suhde? Millainen on oppilaiden suhde toisiinsa?

Koska arvot näkyvät opetuksessa, vaikkemme erityisesti haluaisikaan, on opettajan hyvä pohtia opetuksen lisäksi ihmisiin liittyviä arvojaan ja asenteitaan. Onko opettaja auktoriteetti? Onko hän jollain tavalla oppijoiden yläpuolella? Vai onko hän sparraaja, valmentaja (coach)? Ovatko kaikki oppilaat keskenään samanarvoisia? Entä jos ryhmä on jakautunut tai muuten heterogeeninen? Ketkä ovat arvokkaimmat oppilaat? Ketkä kastittomia? Vai ovatko kaikki oppilaat samalla tavalla huomionarvoisia, opetukseen oikeutettuja? Onko opettaminen teknistä, mallin n äyttämistä, yhdessä miettimistä, sitä, että oppilaat tuottavat itse opittavat asiat, vai sitä, että opettaja tietää faktat, tai ainakin yhden totuuden monista?

Muodostat tietenkin oman käsityksesi. Itselläni on käsitys, että opettaja ei sinänsä ole oppijoidensa yläpuolella, mutta hän ei olisi opettaja, ellei joku olisi ajatellut, että hänellä on jotain, mitä muilla siinä ryhmässä ei ole. Hänellä pitää myös olla tiettyä auktoriteettia, sillä muuten käytännön järjestelyistä ei tule mitään. Auktoriteetti ei tarkoita, että hän on pomo, tai että hän aina olisi oikeassa asiasisällön suhteen. Se tarkoittaa sitä, että vaikka asioista pitää aikuisten (ja lastenkin) välillä keskustella, ne voidaan kyseenalaistaa, ei tunnilla silti voi olla kuin yksi päävastuullinen opettajapari tai opettaja, joka vastaa asioista viimeistään niiden mennessä pieleen. On ehdottomasti syytä myös miettiä omaa suhtautumistaan opettajapariinsa tai muihin opettajiin suhteessa käsitteisiin "auktoriteetti", "keskustelu" ja "kyseenalaistaminen".

Ihmiskäsitykseni on tasa-arvoa kannattava, joskin tasa-arvon merkityksestä voidaan keskustella. Mielestäni siis kaikille kuuluu tasapuolisesti opetusta ja huomiota, yhtä tärkeitä asiasisältöjä ja yhtä paljon arvostusta. Opettajan tehtävä (taitoaineessa) on jakaa mahdollisimman validia tietoa, mutta myös kannustaa oppilaita itseohjautuvuuteen. (Edellinen lause on hyvä esimerkki teorioiden yhdistelystä.)

Ajattelen sosio-konstruktivistisesti, joskaan se ei kaikilta osin ole käyttökelpoinen teoria tanssin (taitoaineiden suhteen). Tanssin ja muun motorisen opettamisessa täytyy hyväksyä joitain jopa behavioristisen teorian ajatuksia. (Huomaa, että linkin kohdesivustolla esiteltävät teoriat eivät ole kokonaan toisensa poissulkevia, vaan eri asioita voidaan selittää hieman eri painotuksin.)

Olen lisäksi sitä mieltä, että oppiminen on helpointa silloin, kun opettaja yrittää "vetää minua oikeasta narusta": motivoi minua sopivasti ja antaa minulle hyvän orientaatioperustan. Yrjö Engeströmin (Johdatus didaktiikkaan, 1987) mukaan motivaatio herätetään esittelemällä oppilaille tiedollinen / taidollinen ristiriita - oppilaan tämänhetkisten (tässä) taitojen ja tarvittavien taitojen välillä. Orientaatioperusta esittelee opetettavan asian tiivistämällä sen ensinnäkin rautalankamalliksi, yleistajuiseksi yleisesitykseksi, joka on sidottava oppilaan aiempaan kokemukseen, tietoon tai taitoon. Näin uusi asia muuttuu osaksi entistä tietoa / taitoa. Täten uusi asia pysyy paremmin mielessä, onhan selvää, että jos opittu asia nivoutuu vanhaan tietoon loogisella tavalla, edesauttaa se kokonaiskuvan hahmottamista. Kokonaisuudethan ihminen yleensä muistaa paremmin kuin irralliset yksityiskohdat. Palaan orientaatioperustaan ja muihin esittelemiini ajatuksiin Tanssinopettamisen käytäntöä -osassa.

Opetusprosessi

Arvojen ja käsitysten tutkimisen jäkeen voidaan vähän hutkiakin:

Kuten kaikessa opettamisessa, edetään tanssin opettamisessakin

1. tavoitteista
2. suunnittelun kautta
3. opettamis-oppimisprosessiin, jonka jälkeen
4. arvioidaan

Opetusta voidaan jaotella monella tavalla, mm.:

1. ulkoisiin tekijöihin, joilla ohjataan tilannetta ja haittaavaa käytöstä
2. sisäisiin tekijöihin, joilla ohjataan henkistä työskentelyä

Opetusprosessi voi edetä esimerkiksi seuraavasti:

1. Tavoite
1. Ulkoisen opetustavoitteen määrittely: kuvataan toivottu päätekäyttäytyminen
2. Sisäisen opetustavoitteen määrittely: kuvataan sisäinen ajatusmalli, orientaatioperusta
• Hyvä oppimistavoite on:
• selkeä ja ymmärrettävä (yksiselitteinen)
• mielekäs ja hyväksyttävä
• realistinen ja konkreettinen
• toimintaa ja arviointia suuntaava ja ohjaava
• Koulutustarpeen arviointi ja resurssien kartoitus
• Mikä on lopullinen tavoite ja mitkä ovat käytettävissä olevat resurssit?
• Oppija-analyysi
  
• aikaisemmat tiedot ja taidot
• aikaisemmat kokemukset
• arvostukset - opittavan asian yksilöllinen arvo ja merkitys
• ikä ja kehitysaste
• terveydentila
• muu huomioon otettava seikka: esim. elämäntilanne, kilpa- tai sosiaalitanssiorientaatio
2. Orientaatio
1. Aikuisten kanssa yleisesti ei motivoida ulkoisilla keinoilla: palkinnoilla, rangaistuksilla, vaan
2. Sisäisillä: motivaatio viritetään tiedollisen ristiriidan esittelyllä
• Oppimismotivaation perustana voi olla esimerkiksi:
• hyödyn, mielihyvän, ulkoisten palkkioiden tavoittelu (läheisyys tai seksuaalissävytteinen kiinnostus)
• epäonnistumisen välttäminen (häävalssikurssi)
• "aikaansaaminen", saavutukset (kilpatanssija)
• kiinnostus ja itsensä kehittämisen halu (sisältöön perustuva motivaatio)
3. Sisällöt
1. Ulkoiset: valmiit faktat
2. Sisäiset: käyttökelpoiset ja soveltamiskelpoiset ajattelumallit, periaatteet, tietomallit
• Oppiaineksen mielekkyys tavoitteiden kannalta
• oppianeksen virheettömyys (huom. lähdekritiikki)
• Oppiaineksen sopivan määrän ja
  
• vaikeustason määrittäminen voi olla jo vaikeampaa;
  
• havainnollisuus,
• aktivoivuus ja
  
• haasteellisuus edellyttävät syvempää paneutumista esimerkiksi oppija-analyysin antamaan tietoon
• Oppiaineksen jäsentäminen mielekkääksi, oleellisen esiintuovaksi ja loogisesti eteneväksi kokonaisuudeksi:
• kronologinen eteneminen, esim. toimenpiteen opettaminen vaiheittain
• eteneminen yksinkertaisesta tai tutusta aineksesta uuteen ja monimutkaiseen
• eteneminen perustiedosta sovelluksiin ja muunnoksiin
• Eräs jäsentämisperiaate on induktiivinen eteneminen
• Yksittäisistä esimerkkitapauksista edetään käsitteellisempiin ja yleisempiin periaatteisiin
• Induktiivinen etenemistapa on oppijoille haasteellinen.
• Vastakohtana edelliselle deduktiivinen etenemistapa
•  ensin esitetään yleiset tai teoreettiset periaatteet ja niitä havainnollistetaan ja rikastetaan sitten yksittäistapauksia koskevilla esimerkeillä
• Deduktiivinen eteneminen sopii yleensä vaativan ja monimutkaisen aineksen välittämiseen
• Orientaatioperusta on merkityksellinen erityisesti deduktiivisesti etenevässä oppimisessa.
4. Menetelmät
• Ulkoinen:
• viihtyvyys
• aktiivisuus
• Sisäinen:
• opetuksellisen kokonaiskäsittelyn pohdinta
• eri vaiheiden opetukselliset tehtävät
• Menetelmiä valittaessa on otettava huomioon:
• oppijoiden tieto-taitotaso sekä motivaatio
• aiheen opiskelemisen vaihe
• ryhmän koko
• ryhmän hetero-/homogeenisuus
• paritanssissa: ryhmän sukupuolittuneisuus
  
• tavoiteltava oppimistaso
• oppiaines (esim. laajuus, vaativuus)
• resurssit (toivottavasti ei ole ensisijainen perusteesi!)
• opettajan taidot ja persoona
• oppimisnäkemys
• Esittäviä menetelmiä ovat:
• luento
• audiovisuaalinen esitys
• demonstraatio
• kirjallinen materiaali
• Opiskelijakeskeisiä menetelmiä:
  
  • lukutehtävä (+ mahdollinen tentti)
  • keskustelu
  • ongelmanratkaisutehtävät
  • erilaiset harjoitukset
  • sovellustehtävät
  • projektit
5. Suunnittelu ja toteuttaminen
• Ulkoinen:
• Esitystaito
• havainnollistamistaito
• vuorovaikutus
• järjestelytaito
• Sisällöllinen:
• sisällön hallinta
• opetussuunnitelman tuntemus
• etiikka
  
6. Arviointi
• Arvioinnin tehtävä on:
• todeta
• motivoida
• ohjata
• ennustaa

Oppimisprosessi

Opettaminen ja oppiminen eivät siis ollenkaan ole sama asia, jos uskotaan konstruktivisteja. Oppiminen voi silti olla opettajankin toimintaa, kuten opettaminen oppilaankin, mutta yleensä vastuu jakautuu toisin. Opettaja oppii kuitenkin kaikenlasta, sekä opettamisesta että oppilaistaa, oppilailtaan. Myös oppilas oppii sellaista, jota hänen opettajansa ei ole suunnitellut. Oppimista siis tapahtuu, mutta onko kaikki oppiminen toivottua tai tarkoituksellista?

Koulutuksen jaottelua
Formaalilla opetuksella tarkoitetaan yleensä jotain muodollista opetusta, kuten koulua. Seuratanssien oppiminen jossain tanssiseurassa kuuluu ns. non-formaaliin oppimiseen, sillä kun ei tähdätä tutkintoon. Informaalia on tanssijan oppiminen silloin, kun se ei ole systemaattista, eli esimerkiksi tanssiravintolassa tanssimalla opitut asiat kuuluvat tähän kategoriaan. Satunnaista oppimista on mikä tahansa muiden toimintojen parissa opittu. Tunnilla opitaan myös asioita, joita siellä ei ole tarkoitus varsinaisesti oppia. "Vahingossa" voi oppia sekä positiivisia, että negatiivisia asioita.


Opetussuunnitelma ja piilo-opetussuunnitelma
Asioita, joita tunnilla ei ole tarkoitus ollenkaan oppia, kutsutaan kasvatustieteessä piilo-opetussuunnitelmaksi. Opetussuunnitelmassa kerrotaan, mitä tunneilla on tarkoitus oppia. Piilo-opetussuunnitelma ei ole kenenkään suunnittelema, vaan sanalla kuvataan sitä, että oppijat saavat piiloviestejä, oheisasiaa, jota kukaan ei suunnitellut opettavansa. Negatiivisesta piilo-opetussuunnitelmasta voi mainita esimerkkinä vaikkapa sen, että seuraajat oppivat vähättelemään omaa rooliaan tanssissa, vaikka se ei varmasti ole kenenkään ohjaajan tarkoitus. Positiivisesta piilo-opetussuunnitelmasta mainittakoon esimerkkinä seuratoiminnan mukavaksi harrastukseksi havaitsemisen, vaikka alkuperäinen motiivi oli tulla pelkästään tanssikurssille.

Ehkä matematiikanopettajasi opetti suunnitelman mukaisesti algebraa, mutta algebran lisäksi tai sijasta opit pelkäämään opettajaasi / matematiikkaa / ajattelemaan, että olet lahjaton matematiikassa... tai jotain vastaavaa. Usein piilo-opetussuunnitelmassa on kyse arvoista, arvostuksista, ennakkoluuloista ja stereotypioista. Hyvä opettaminen edellyttää, että olemme niin tietoisia kuin mahdollista omista ennakkoluuloistamme, arvoistamme ja stereotypioistamme. Osa on alitajuisia, mutta voimme työskennellä tiedostaaksemme. Asia ei ole vähäpätöinen, kuten varmasti jokainen osaa kuvitella.

Sen lisäksi, että opetamme tanssia, voimme välittää oppilaille esimerkiksi mallia toisen ihmisen arvostamiseksi, miten suhtautua erilaisiin seksuaalisiin suuntautumisiin (esimerkiksi homoihin) tai - kuten tietenkin paritanssitunnilla jo teemmekin: miten suhtautua tanssivaan mieheen kulttuurissa, jossa alfauros ei puhu, pussaa eikä ainakaan foksaa.

Koska tanssinopettajat usein eivät ole saaneet minkäänlaista kasvatustieteellistä opetusta, he eivät osaa kiinnittää tuollaisiin seikkoihin mitään huomiota, ja tulokset ovat sen mukaisia. On tärkeää, että opettaja miettii omia arvojaan, ja jos arvot eivät vaikuta olevan niin poliittisesti korrekteja tai suvaitsevaisia kuin olisi toivottavaa, on opettajan syytä muistaa, että hän toimii tehtävässä, jossa ollaan esiintymisammatissa ja jossa käytetään valtaa moneen ihmiseen. Esiintymisammatti tarkoittaa sitä, että saatetaan jopa esittää muuta, kuin mitä todellisuudessa ollaan. Tästä helppona esimerkkinä tilanne, jossa opettajalla on huono päivä. Hän ei kuitenkaan voi saapua luokan eteen näyttämään hapanta naamaa, vaan hänen on syytä ryhdistäytyä ja esittää pirteää. Samoin hänen on syytä välittää ulospäin sellaisia arvoja, jotka edesauttavat hänen oppilaitaan, vaikka opettajan omat arvot olisivatkin peräisin parin sadan vuoden takaa. Hänen on vain pidettävä ne omana tietonaan. On itsekästä ja epäeettistä opettajan ryhtyä tyranniksi tai evankelistaksi, joka julistaa omia, vahvoja mielipiteitään, jotka eivät ole sopusoinnussa oppilaiden parhaan kanssa. On itsekästä olla opettaja, joka ei ota huomioon nyky-yhteiskuntaa, sen yleisesti hyväksyttyjä arvoja - tai jos ne vaikuttavat vanhentuneilta, ei myöskään siirry kommunikoimaan uraauurtavia tai humaanimpia arvoja, oppilaille tasapuolisia, reiluja tai muuten "hyviksi" arvioituja arvoja ja metodeja, jotka näitä arvoja heijastavat. Helpointa kai on miettiä omaa piilo-opetussuunnitelmaansa lähtien toteutuneesta opetuksesta käsin. Mitä viestejä olen välittänyt oppilaille tanssitekniikna lisäksi? Millainen käsitys heille on syntynyt erilaisista tanssiin, oppimiseen, itseensä, opettajiin, opettamiseen, toisiinsa, yhteiskuntajärjestykseen liittyvistä asioista?

stinakrause()yahoo com (MSN sama) ICQ: 365073124