Tähän olen koonnut juuri tanssia koskettelevat lehtijuttujani - poislukien ne, jotka kuuluvat Tanssijan kunto -aihepiiriin. Jutut ovat vielä netissä niiden oikeiden ja alkuperäisten julkaisijoiden sivuilla, joista suosittelen niitä luettavaksi. Olen kuitenkin toisintanut jutut myös tässä siltä varalta, että alkuperäinen julkaisija siirtää ne pois internetistä. Seuraavista linkeistä pääsee lukemaan alkuperäisiä juttuja niin kauan kuin linkit toimivat. Ellei jokin linkki toimi, selaa sivua alaspäin, ja lue juttu tästä. Jälkimmäisessä tapauksessa kuvat puuttuvat, sillä ne on linkitetty alkuperäisen julkaisijan sivuilta, sillä minulla ei kuviin ole oikeuksia.

Tanssija, muusikko ja ohjelmatoimisto

Artikkeli SUSEL-lehden 3/2005 numerossa
TEKSTI: MARIANNE KRAUSE; KUVAT: AURAVIIHDE OY JA JAANA VUORENPÄÄ

Vuoden 1998 Muusikko-lehdessä (12/98) ammattimaisia elävän musiikin esittäjiä arveltiin olleen 5000. Tanssimuusikkojen osuutta tästä ei tarkasti tiedetä. Moni muusikko on samalla myös opettaja, konserttimuusikko tms. — siis musiikin sekatyöläinen. Tanssimuusikon buukkaa eli varaa esiintymisiin nykyään useimmin ohjelmatoimisto, vaikka muusikko voi toki täyttää itsekin oman kalenterinsa.

Asiakassuhteiden hankkiminen ja ylläpito on toimistojen ydinosaamista. Lisäksi ne tarjoavat palkkalaskenta-, laskutus- ja managerinomaisiakin palveluja, ja ellei muusikko ole itsessään yritys, kantaa ohjelmatoimisto osan riskeistä. Tanssiinkin liittyviä ohjelmatoimistoja on alan liitossa 35, mutta lisäksi saattaa olla jopa satoja järjestäytymättömiä pikkuyrityksiä.

Vaikka ohjelmatoimisto on varmasti kiinnostunut asiakkaan, tanssijan, mieltymyksistä ja edesottamuksista, on muusikko kuitenkin se, joka on yleisönsä kanssa suoraan kosketuksissa. Näin ollen lienee luonnollista, että terveisiä tanssikansalle on muusikolla enemmän kuin ohjelmatoimiston edustajalla. Kummatkin tietenkin toivovat, tanssijoiden lailla, suomalaisen tanssikulttuurin säilyvän.

Elävä musiikki pitää tanssikulttuurin elossa

Jotta tanssikulttuuri ei kokisi luonnollista poistumaa, eli poistuisi parketilta isompien ikäryhmien myötä, täytyy asiakkaita tanssipaikkoihin löytyä jatkuvasti lisää nuoremmista sukupolvista. Tanssipaikkojen säilyminen on tietenkin myös elävän tanssimusiikin elinehto. Ketjun seuraava lenkki onkin jo tanssija: hänen asiakkuutensa on avainasemassa. Ellei tanssikansa suosi elävää tanssimusiikkia, eli käy tanssimassa livemusiikin tahtiin lavoilla ja ravintoloissa, ei tanssipaikankaan ylläpitäminen ole mahdollista. Mitä vähemmän on esiintymispaikkoja esittäjille, sitä vähemmän on tanssiorkestereita ja -artisteja.

Oikeastaan elävä musiikki ei ole vaarassa, sillä eivät ihmiset halua käydä levytansseissa, kertoo Auraviihde Oy:n varatoimitusjohtaja Henri Kulmala. Pääasia on, että tanssiminen harrastuksena ja ajanviettotapana säilyy.

Nuorta väkeä lavoille ja tanssitilaisuuksiin

Laadusta täytyy pitää kiinni, sanoo Kulmala. Hän tarkoittaa, että tanssipaikanpitäjien kannattaa luonnollisesti pitää lavansa ja ravintolansa kunnossa ja houkuttelevina, jotta asiakkaat kävisivät niissä. Laatutietoisuudesta puhuu myös Lasse Paasikko, Finlanders-yhtyeen hanuristi: Tansseissa käyminen ja nimenomaan tanssiorkestereiden suosiminen pitää tason korkeana.

Toivon, että tanssijat kannustavat uusia ja nuoria ihmisiä lähtemään tanssitilaisuuksiin ja lavoille, vetoaa Kulmala. Olisi hyvä, jos nykyiset tanssiaktiivit innostaisivat nuoria opettelemaan tanssia, sillä tanssi on mukava harrastus. Kiintotähtien lisäksi on paljon nuoria tähtiä, mutta tanssiyleisön ikäkehitys ei pysy aivan perässä: uusien artistien keski-ikä on ehkäpä 30, mutta tanssikansa on valitettavasti vanhenemassa.

Senioritanssijoiden panos uusien tanssijoiden aktivoimiseksi on siis suotava. Elävän musiikin suosiminen ja tansseissa käyminen ovat Paasikonkin mielestä tärkeitä terveisiä tanssikansalle, jos mielitään tanssikulttuurin säilyvän.

Suvaitsevaisuus ja vuorovaikutus tärkeää

Kuten edellisessä SUSEL -lehden jutussa tuli ilmi, tanssipaikkojen luotsaajat toivovat tanssijoilta suvaitsevaisuutta toisia paikalla kävijöitä kohtaan. Paasikko puhuu jokaisen oikeudesta: lattia ei ole pelkkä kilparata, vaan sinne mahtuvat sekä nuoret ja kypsemmätkin aktiiviveivaajat, vähemmän aktiivit sekä musiikkia kuuntelemaan tulleet.

Meidän tanssijoiden on hyvä muistaa, että jos tanssista tulee harvojen huvi, tulevat taloudelliset realiteetit nopeasti vastaan. Teemme musiikkia sekä tanssijoille että kuuntelijoille, ’liveyleisölle’ ja olohuoneeseen. Siksi levyiltämme löytyy monenlaista musiikkia. Meillekin on mukavaa, että voimme tehdä vaihtelevaa työtä — konsertoida, tanssittaa, levyttää jne. Paasikon kanssa on oltava samaa mieltä: kyllähän kaikkinainen moninaisuus ja suvaitsevaisuus edesauttaa yhteistä asiaamme.

Lasse Paasikko peräänkuuluttaa myös vuorovaikutusta muusikoiden ja tanssikansan välillä: Parhaimmillaan vuorovaikutus on sitä, että tullaan esittämään musiikkitoiveita suoraan orkesterille ja keskustelemaan asioista, hän selittää. Palaute on Paasikon mukaan tärkeää bändin kehittämisen kannalta. Sitä hän toivoo mieluiten välittömästi, sillä kun tietty tilanne on tuoreena sekä kuulijoiden että esittäjien muistissa, on vähemmän väärinymmärtämisen mahdollisuuksia.

Sivun alkuun

Palaute ja sen selitys

Palautetta saa ja pitääkin antaa, ja ellei sitä voi antaa tansseissa tai keikalla, on esittäjän oma www-sivusto hyvä foorumi, Paasikko jatkaa. Oma palaute- tai faniposti tulee varmasti luettua, vaikkei ihan kaikkeen olisi aikaa vastatakaan, hän toteaa.

Kyllä Finlanders yrittää seurata yleisiäkin keskustelupalstoja, Paasikko kertoo, mutta joskus ei enää muista tilannetta, eikä palaute silloin oikein aukene. Hänen mielestään parhaiten palaute, ja varsinkin kritiikki, menee perille, kun se on rakentavaa ja perusteltua. Sillä hän tarkoittaa, että aina voi kertoa, mikä ei ollut optimaalista, mutta sille olisi hyvä kertoa syy tai selitys, jotta palautteen voi käsittää. Perustelematon palaute jää helposti pelkäksi mielipiteeksi, jolloin se ei ole kovin vaikuttava. Pelkkä mieltymyshän ei ole syy, vaikka jokaisella mieltymykseensä onkin oikeus. Paasikko tiivistää: Painokkaimmin tulee otettua vastaan perusteltu palaute. Ääripäät on suodatettava joka tapauksessa, kuten kaikessa.

Esiintyjälle vuorovaikutus yleisön kanssa on tärkeää, sillä eivät muusikotkaan ole ajatustenlukijoita. Paasikko vakuuttaa Finkkujen ottavan mielellään vastaan kappaletoiveita. Kaikkea ei aina voida toteuttaa, mutta jos tarpeeksi moni tulee toivomaan vaikkapa hamboa tai salsaa, niin ei ole mahdottomuus, että toive toteutuu. Soittolista syntyy kuitenkin aina vuorovaikutuksen tuloksena jokaisessa tilanteessa uudelleen, Paasikko valottaa. Katselemme kyllä porukkaa ja toimimme sen mukaan.

Voisitteko soittaa kappaeen Katri Helenan esittämänä?

Lasse Paasikkohan nähdään välillä esiintymislavan lisäksi myös tanssilavalla, siis korokkeen sijasta lattialla. Tämä, jos mikään, on huolellista asiaan paneutumista. Paasikko kertoo ryhtyneensä tanssimaan ymmärtääkseen paremmin yleisöään. Koska hän edelleen tanssii, lienee oletettavaa, ettei hän ole ainoastaan asettumassa asiakkaan rooliin, vaan myös nauttii siitä.

Tupakansavusta hän ei laulaessaan nauti, ja kertoo puhallinsoittajien joskus hieman hengästyvän, jos vieressä rankasti poltellaan. Ammattiin kuuluu tietty määrä joustavuutta siihen suuntaan. Enimmäkseen on kuitenkin niin, että savuakaan ei juuri lavan edessä ole, hän toteaa.

Finlanders ei selvästikään näe yleisöään välttämättömänä pahana, vaan haluaa yleisönsä kanssa tekemisiin. Ehkäpä siinä on osasyy kokoonpanon suosioon tanssijoiden keskuudessa? Tokihan kaikkia hivelee se, että tulee huomioonotetuksi. Toivommehan myös, että muut tanssijatkin ottavat meidät huomioon, ja tietenkin yritämme itsekin tehdä samoin.

Kysyessäni lopuksi Lasse Paasikolta, onko hänen mieleensä jäänyt mitään poikkeuksellista yleisön ja orkesterin välistä vuorovaikutustilannetta, hän miettii tovin ja vastaa: Kerran meiltä (Finlanders) tultiin pyytämään erästä kappaletta Katri Helenan esittämänä!

Mennään, mennään tanssimaan

Artikkeli SUSEL-lehden 2005/2 numerossa.

TEKSTI Marianne Krause, KUVAT Pertti Granqvist

Suomalainen tanssilavaperinne on ainutlaatuinen. Ulkomaiset toimittajat saapuvat Suomeen joka kesä ihmettelemään jäyhiä suomalaisia, jotka ajavat välillä satojakin kilometrejä suosikkiorkesterinsa perässä tai suostuvat jopa hyttysten syötäväksi vastineeksi tanssi-illasta. Välillä kuulee huolestunutta pohdintaa suomalaisten tanssilavojen tulevaisuudesta tai tanssitaidon säilymisestä. Maailma muuttuu, ja lavat sen mukana.

On todennäköistä, että lavakulttuuri muuttaa muotoaan, mutta merkkejä lavakulttuurin lopullisesta häviämisestä ei näytä olevan. Tanssi on meille kaikille rakas harrastus, työ, elämäntapakin. Me kaikki voimme osallistua talkoisiin paritanssiperinteen säilyttämiseksi ja kehittämiseksi muun muassa — tanssimalla.

Sivun alkuun

KÄYN UUDELLEEN EILISEEN

Tanssilavasta tulee monelle mieleen järven rannalla kesäyön hämyssä kylpevä paviljonki. Lavaperinne on kuitenkin jatkuvassa muutoksessa, kuten se aina on ollut: avokallioilta on siirrytty kattamattomille lavoille, katetuille nuorisoseurojen, palokuntien ja urheiluseurojen ylläpitämille lavoille, ja 1960-lukuun mennessä myös suurille talvilavoille. Ilmiötä voi verrata kyläkauppakulttuurista marketteihin -muutokseen. Suurlavoilla on valinnanvaraa, palveluja ja muutakin toimintaa tanssi-iltojen lisäksi. Pienille, perinteisemmille lavoille on kuitenkin myös tilausta: esimerkiksi juhannustansseihin mennään mieluusti romanttisille lavoille. Talvella lavan pitää kuitenkin olla lämmitetty, ja sinne pitää voida saapua kuljetuksella lähelle ovea.

Entisaikaan tanssit olivatkin kesien huvi, mutta nykyään tanssijat haluavat käydä tansseissa vuoden ympäri. Kaikki lavat eivät pysty toimimaan kokovuotisesti. Tanssit järjestettiin myös aina talkoovoimin, mutta palvelutason ja oheispalveluiden määrän, ja varsinkin artistien palkkioiden kasvaessa se ei aina ole mahdollista. Paluuta sataprosenttiseen kesälavaperinteeseen siis tuskin on. Muutos ei kuitenkaan väistämättä tarkoita muutosta huonompaan suuntaan — viime kädessä siitä päättävät asiakkaat. Erilaiset lavat tuovat vaihtelua ja lisää mahdollisuuksia harrastaa.

ARTISTI MAKSAA

Perinteisesti lavatansseja on järjestetty talkoovoimin, kuten esimerkiksi Helsinki Paviljongin tanssit Vantaalla vieläkin suurimmaksi osaksi järjestetään. Mitä enemmän palveluja tarjotaan ja työntekijöitä kaivataan, sitä varmemmin lavanpitäjä on kuitenkin yrittäjä. Lavan pyörittämisessä on kummassakin tapauksessa luonnollisesti paljon kuluja, joista artistit ovat suurin yksittäinen menoerä. Artistien hinnat ovat kuitenkin yleisesti tanssinjärjestäjien haasteena. Hattulan Satulinnan omistaja Aaro Pesonen toteaa kuitenkin, että "kyllä sellainen orkesteri, joka vetää paljon väkeä, on palkkansa ansainnut". Isoon neliömetrimäärään mahtuu enemmän asiakkaita kuin pienelle lavalle, joten on loogista, että pieni lava joutuu ponnistelemaan enemmän hinnakkaan artistin palkkaamiseksi kuin iso viihdekeskittymä. Pienillä lavoilla ei ole mahdollisuutta tarjota samanlaisia oheispalveluja, monia lattioita ja musiikkityylejä tai mukavuuksia kuin isoilla lavoilla, mutta ne voivat kilpailla muun muassa tunnelmallisuudellaan. Ei ole väheksyttävää myöskään se, että talvet suurlavoja kiertänyt yleisö kaipaa vaihtelua, ja katsastaa kesäisin myös kesämökin tuntumassa olevan pikkulavan. Onhan tunnettua, että tanssijat kiertävät eri lavoja. Tanssijärjestäjät toteavatkin kaikki, että on toivottavaa, että yhteistyötä tehdään, jotta tanssikulttuuria voidaan vaalia.

SUURET SETELIT

Tekijänoikeusmaksut, tiedottaminen ja lavan ylläpito maksavat usein enemmän kuin asiakkaat osaavat kuvitella.

"Tanhuhovin siivoamiseen menee kokonainen työpäivä", kertoo Marko Kauranen Lohjalta. Tiloissa järjestetään paljon muutakin kuin tanssi-iltoja, joten siivoamista riittää. Toisin kuin Tanhuhovi, Helsinki Paviljonki toimii talkoovoimin, mutta työtä riittää sielläkin: toiminnanjohtaja Seppo Kortelainen mainitsee, että siivoamassa oli menneellä viikolla 30-40 henkeä. Tanssijärjestäjät toivovatkin, että kävijät jaksaisivat kiikuttaa purukuminsa muualle kuin penkkien alle tai lattialle. Artistipalkat aiheuttavat välillä lippuhintojen nostopaineita. "Ellei ihmisillä ole varaa käydä lavoilla, lavoja kuolee. Tanssimahdollisuuksien vähetessä ruostuu tanssitaitokin", harmittelee Pavin toiminnanjohtaja. Samoilla linjoilla on Sotkamon nuorisoseuran talkoilla vetämän Naapurinvaaran Huvikeskuksen Pertti Granqvist: "Hyvää lypsylehmää ei pitäisi tappaa — liian kalliit artistit jäävät kohta ilman yleisöä, mutta myös tanssijat ilman lavoja."

Sekä Napiksella että Pavilla menee hyvin, mutta jotta jatkossakin tanssia voitaisiin tarjota tanssijoille mahdolliseen hintaan, ei olisi pahitteeksi saada muutama lisäkävijä lavalle, toteaa Kortelainen. Tässä tanssijat itsekin voivat olla aktiivisia, kuten palveluiden käytössä muutenkin. Kahvila- tai baarituloista kertyy merkittävä osa lavan tuloista. Kaikki eivät kuitenkaan ole innostuneita siitä, että muulla myynnillä joudutaan korvaamaan lipputuloja siinä määrin, että päädytään rakentamaan isoja, vähemmän idyllisiä monitoimilavoja. "Käy kuin huoltoasemille: kohta sieltä saa kaikkea muuta kuin bensaa — ja jos saa, niin vain automaatilta", vitsailee Kortelainen. Monet asiakkaat ovat kuitenkin tottuneet tarjoiluun, valinnanvaraan ja muihin palveluihin, eikä aina voi laskea vain hyvän artistin tai lattian varaan, pohtii Pesonen. Tanssipaikan pitäjät toteavat yhdestä suusta, että kaikkia asiakkaita tarvitaan, ja nekin, jotka eivät ehkä halua tanssia, vaan viettää iltaa baarissa tai muuten lempiartistiaan kuunnellen, ovat tärkeitä ja tarpeellisia. Tämä on myös tanssivan väen hyvä muistaa, ja suhtautua suopeasti kuuntelevien ja katselevien joukkoon. Tämä ei tarkoita sitä, etteivätkö kaikki myös ole sitä mieltä, että tanssikulttuuria pitää ruokkia, ja sen jatkuminen koetaan tärkeänä.

NUORUUSTANGO

"Näin monta sukupolvea samassa harrastuksessa samassa paikassa yhtä aikaa! Sukupolvet kohtaavat!", riemuitsee Pavin Kortelainen. Myös Pesonen puhuu nuorista: "Nuoria kiinnostaa, he ovat lavoilla. Ennen tanssiminen oli kohtauspaikka, nyt tanssiin on tullut enemmän urheilullinen ote." Myös Kauranen innostuu nuorista ja kertoo, että nuorille tanssi on nykyään harrastus, ennen tanssi oli sekä tapa tavata muita että tapa kuluttaa vapaa-aikaa. Nykyään ihmisten vapaa-ajasta kilpailevat tv:n lisäksi lukuisat muut harrastukset, ja parinmuodostuspaikkojakin on enemmän kuin ennen. Lavakulttuurin säilymiselle uuden veren saaminen lavoille on tietenkin välttämättömyys. Perinteisen kulttuurin, kuten lavatanssien, haasteena on muuttua ajan mukana, toteaa moni lavanpitäjä. Tähän liittyvät sekä tanssin ja tanssijoiden tukeminen, mutta myös tanssimusiikin tukeminen. "Suomalaista tanssiperinnettä tuetaan Pavilla ilmaisilla viikoittaisilla tanssikursseilla", kertoo Kortelainen. "Seuroille on alennus- ja työpaikoille erityisiä työpaikkaliikuntalippuja, on leimakortteja, levytansseja järjestetään...", hän luettelee. Pavi tarjoaa tilat ja SUSELin jäsenseurat Tanssintaitajat ja Heartbreakers HB järjestävät sisällön latinotansseihin, joita on tulossa kolmet tänä vuonna. "Koska Pavi toimii lähes talkooperiaatteella, järjestää Pavi latinonsa ns. riskillä, joten toivottavasti kahvi maistuu, jotta saadaan kulut katettua", kuuluu Kortelaisen toive.

Myös Lohjalla järjestetään tanssikursseja ja -leirejä. "Ei tanssikulttuuri Suomesta lopu, se vain muuttaa muotoaan", muotoilee Kauranen. "Nuorilla on erilaiset syyt tulla lavoille kuin edellisillä sukupolvilla, ja heillä on myös erilaiset tanssimisen tavat. Tämä täytyy ottaa huomioon, jos haluaa nuoret lavalle." Lohjalla onkin monta eri lattiaa, joilla soitetaan eri musiikkia. Kauranen toteaakin, että lavalle ei enää tulla vain tutustumaan tyttöihin ja poikiin, vaan viettämään mukavaa iltaa. Siksi Lohja on lavojen linkkuveitsi: on kahviota, baaria, kesällä terassia ja päiväkirppistä, karaokea, arvontoja ja A-oikeudet. Naapurinvaarassa on pyritty säilyttämään rento meininki: "Toivomme, että lavalla voi hengailla ilman, että on kilpatanssikurssit käytynä, ja että iltaa seurustellen viettävät eivät ihan tallautuisi jalkoihin. Ei kukaan innostu opettelemaan tanssia, jos ensimmäiseksi saa hävetä laidalla", muistuttaa Granqvist.

KALLIIT OVAT LAULUJEN LUNNAAT

Tanssikulttuuri ei voi kukoistaa ilman tanssiorkestereita. Pesosen sydäntä onkin lähellä uusien kiinnostavien artistien saaminen lavoille. Hän toivoo, että tunnetun orkesterin ohella soittava nuorempi kokoonpano otettaisiin suopeasti vastaan, sillä jostainhan jokaisen on aloitettava. Kauranen on samaa mieltä: "Pitää saada kiinnostavia bändejä. Tanssista pitäisi pikkuhiljaa luoda tuote, joka kiinnostaisi nuoriakin. Kyllä tangoa pitää olla, mutta nuoret kaipaavat myös muuta." Nuoret eivät ole tottuneet koulun diskossa hakuvuoroihin. Asiakkaiden pyynnöstä onkin Tanhuhovissa lisätty naisten haun osuutta, ja tähänastiset kokemukset ovat olleet hyvät, kiittelee Kauranen. Megatähdet eivät keikkaile ikuisesti, ja uusien tanssijoiden lisäksi myös tuoreita artisteja tarvitaan. Ellei heitä ole tarpeeksi, ei kaikille lavoille riitä magneettiesiintyjiä. Artisti, joka ei ole hinnaltaan mahdollisuuksien rajoissa, saattaa jäädä palkkaamatta lavalle, kun lippujen hintoja ei haluta nostaa. Toisaalta, ellei lavoja ole tarpeeksi, ei tanssijoille eikä orkestereille ole tilaisuuksia, ja vähitellen vaarana olisi lavaperinteen katoaminen.

Tanssia harrastamattomien toivottaminen tervetulleeksi edistää myös tanssikulttuuria: "Kun pari kertaa käy lavalla, oppii vahingossa valssinkin", muistuttaa Granqvist tanssivia asiakkaita. Monenlaisille ja monille lavoille on siis kysyntää. Yrittäjän pitää saada sijoituksensa takaisin ja minimoida riskinsä, yhdistysten ja muiden talkoolavojen täytyy kilpailla suurlavoista poikkeavilla keinoilla ja myös saada kulunsa katettua — tappiollahan lavaa ei voi pyörittää. Kuten kaikkien lavalla kävijöiden on hyvä suhtautua myönteisesti muihin lavalla olijoihin tanssitaitoon tai -tyyliin katsomatta, voidaan sanoa, että erilaisuus on rikkaus. Kaikkien haastateltujen painottama yhteistyö sekä lavojen välillä että muiden tahojen kanssa on tärkeää, ja tanssijankin kannattaa aktiivisesti olla tanssijärjestäjälle kannattava ja joustava asiakas, sillä samassa piirissä tässä pyöritään.

Sivun alkuun

Hiipivä kissa, piilotetut pohkeet

Vuoden paras elokuva

Raportti Cometsin kansallisista kisoista 2000 Havukoskella

Julkaistu Cometsin Pyrstötähtönen-lehdessä 2/2001

Lauantaina 24.3.2001 jaettiin taas palkintoja: vuoden parhaimman elokuvan tittelin ja ison kasan muita oskareita vei filkka nimeltä Cometsin kisat. Elokuva, täysverinen swing-raina hep cat - ja hep kitten -roolisuorituksineen, sijoittuu Havukoskenn yläasteelle, siistiin, pienehköön kouluun Suomen Vantaalla. Se on kertomus salaperäisten, Cometsin lääkärilaukusta löytyneiden, suorituskykyä oletettavasti parantavien varapohkeiden metsästyksestä. Takautumina nähdään erään projektinvetäjän (Marianne Krause) seikkailuja ja sairastuminen flunssaan juuri ennen projektin valmistumista.

Varapohkeiden mysteeri

Elokuvan jännittävin kohtaus on tietenkin itse kilpailu, jossa käydään klassisesti kamppailua hyvien ja vielä parempien välillä. Kilpailun johtajana ja lähettinä joutuu toimimaan Pirjo Simonen, mutta onneksi Vuoristen sisarukset Elisabeth (13v.) ja Natalie (10v.) karauttavat pelastamaan Pirjon kurjalta kohtaloltaan. Ilmeikkäinä kertojina kuullaan Hanna Viitaa ja Mikko Malmivuota, joka myös kuljettaa elokuvassa eteenpäin mysteeriä kenellekään kuulumattomista varapohkeista. Hän kuulustelee kiellettyjen keinojen käytöstä muun muassa Tommi Koivulaa (tuttu mm. Swing Teamistä), joka taitaa lähinnä käyttää varareisiä, eikä niinkään -pohkeita, puheenjohtaja Paul Grönroosia, joka ei tietenkään myönnä mitään, ja paria cheerleaderia, jotka myös vakuuttavat omistavansa luomupohkeet.

Rakkaustarina

Eikä elokuva olisi täydellinen, ellei siinä olisi vanhaa kunnon rakkaustarinaa. Elokuvahan on tanssielokuva, jossa nähdään niin boogie-woogiea, lindy hopia, rock’n’rollia kuin cheerleader-numerokin. Huutosakkilaiset ovat Funky Team -nimisestä porukasta, joka tällä kertaa kerää itse suosionosoitukset sen sijaan, että johtaisi jonkun muun kannustamista. "Tsirkut" buukanneen Krausen pelko tanssijoiden suhtautumisesta pyramidinrakentelijoihin osoittautuu täysin turhaksi. Yleisö salissa on yhtä ihastunut kuin toiveikas Krausekin. Lopulta selviää, että poikajoukolla tyttöjään retuuttava ja viskelevä Funky Team osoittaa kiinnostusta takaisin. BackStreet BoogieBoyssit ja kaikenmaailman Hip Hopparit saavat rukkaset, King Rock’n’Roll rules! "Ois ihan ihanaa, jos rokkarit suostuis meidän kaa deiteille... vois vaihtaa ajatuksia ja kuvioita ja ehkä kännynumeroita...", haikaili eräskin cheerleaderi. Ehkä elokuvan jatko-osassa selviää, miten rokkareiden ja tsirrojen rakkaustarina päättyy!

Paras ulkomainen elokuva, paras kuvaus

Koska Krause ei ehdi seuraamaan kisaa kuin hetkittäin ja on täysin tietämätön arvosteluperusteista, ei hän osaa kertoa kisaajista mitään. Kisat -elokuvassa ollaan kuin elokuvissa: filkasssa vierailee elokuvatähtien näköisiä strassein koristautuneita virolaisia, joita nähdään pyörähtelemässä myös zoot suit -puvuntakin pitkä helma heilahtaen. Tämä kohta filkasta oli kuin videolta, jota olisi voinut kelata taaksepäin ja toistaa saman tanssin täsmälleen samanlaisena uudelleen ja uudelleen. Salaisuushan ei ole, että meikäläisten tanssijoiden suoritusta ei valitettavasti voi ikinä enää toistaa samanlaisena... Paitsi juttelemalla elokuvamuseonhoitajallemme Mika Salinille, sillä Hanna Rautakorpi, joka tosiaan kuvasi kaiken videolle Cometsin arkistoon, nappasi tietenkin oskarin parhaimmasta kuvauksesta!

Paras lavastus

Sama pätkä vei myös parhaimman lavastuksen palkinnon. Katsojat kautta maan ovat kehuneet kuvauspaikan auditoriota kauniiksi, sekä sen tiloja siisteiksi ja toimiviksi. Vain yhden palautteen anti oli negatiivinen: kuvauspaikat ja lämmittelytilat olivat kaukana toisistaan ja aika meni kulisseissa. No, sellaista se näyttelijän työ on! Lavastuksen eli somistuksen suunnittelija oli Karita Ala-Savikota, joka Johanna Jutilan avustamana tuskin oli tähdenlento, vaikka lavaste olikin: lavan mustaan taustaverhoon oli sommiteltu lukuisista keltaisista ja punaisista pikkutähdistä koostuva valtava pyrstötähti. Sekä näyttelijöiden että katsojien ihailemia lavasteita olivat myös opasteet, joita tietenkin oli niin sisällä kuin ulkonakin. Ulko-opasteet olivat palautteen mukaan liian pienet, mutta ne oli sijoiteltu harkitusti. Suunnitelmista vastasivat Pauli Savolainen ja Arno Louvo. Käytännön toteutus oli Anu Valveen, Hannu Kärkkäisen, Jarmo Luostarisen ja Raisa Tiililän.

Infoseinä ja tulostaulut sisällä olivat Päivi Karjalaisen ideoimia ja Päivin, Ville Kajatsalon ja Kaija Myrskyn ylläpitämiä. Infotaulu oli katsaus tanssietikettiin ja tanssin lähimenneisyyteen kuvien muodossa. Tulostauluja oli palautteen mukaan kiitettävän paljon, sekä yleisölle, että kilpailijoille.

Elokuvaa markkinoitiin näyttävillä flyereilla eli "flaijereilla", sekä upeilla Arno Louvon pitkän lentokenttäodottelun tuloksena syntyneillä ajo-ohjekuvilla, jotka julkaistiin netissä ja lisättiin julisteisiin. Taustatiedot ajo-ohjeisiin olivat koonneet Iikka Meriala ja Pauli Savolainen. Lentolehtisten Timo Flinkmanin taidokkaan piirroksen käsitteli lopulliseen muotoonsa julisteeksi Arno, joka ei painostuksesta huolimatta suostunut myöntämään käyttäneensä mitään muita epäreiluja keinoja kuin Applen kannettavaa, joka kiltisti pyöritti kuvatiedostoja tuntitolkulla Portugalissa lentoa odotellessa.

Paras ääniraita, parhaat tehosteet

Kisat -elokuva kahmi oskareita myös parhaasta ääniraidasta ja parhaista erikoistehosteista. Äänentoistosta ja valaistuksesta huolehti Risto Salovaara Fenelle Oy:stä apuvoimineen. Jo aulassa oli ovesta tulijaa vastassa tunnelmaa nostattava boogie-musiikki. Lämmittelytilan ja sisäänheittäjien välille kaavailtu langaton yhteys tosin lakkasi harmillisesti toimimasta, mutta ajatushan oli loistava! Dj Jukka Kivimäellä oli kuumat paikat: levynpyörittäjiä yksi; cd-soittimia yksi; ei taukoa; levyjä, joissa ei ollut mitään tekstiä, levyjä, joissa tyhjää oli niin paljon, että dj, muiden ohella ehti jo epäillä, ettei levy musiikkia sisälläkään. Itse asiassa Jukka oli ainoa rohkea, joka tehtävän uskalsi ottaa vastaan. Kiitos!

Nykyään ei sellaista filmiä olekaan, jossa ei erikoisefektejä käytettäisi. Kisat -leffa ei ole mikään poikkeus: auditorion seinälle heijastettiin (erään palautteen mukaan "hieno screeni") eli videotykillä tuloksia ja kilpailusuorituksia. Näyttelijät siis sananmukaisesti äänettöminä kiipesivät pitkin seiniä, kuten nykyään elokuvissa on tapana.

Paras käsikirjoitus

Pienoispatsas tuli myös parhaasta käsikirjoituksesta: Jarmo Hassinen on ajoituksen mestari. Kisat alkoivat ja päättyivät ajallaan ja aikataulut pitivät. Tuloksia tuotettiin unelmatehtaassa, jonka raaka-aineena olivat viiden tuomarimme (osissa muun muassa Jouni ja Teppo Valkama) arvostukset ja työläisinä Päivi Järvinen, Tuija Hämäläinen ja Jarmo Hassinen. Kovaa työtä tehtiin vuorotta suositun Hassisen Koneen tahdittamana. Tuote, kilpailujärjestykset ja tulokset, meni kuin kuumille kiville. Pohkeet, Päivin ja Villen, saivat juosta, mutta niinpä he taisivatkin olla niitä odotetuimpia ja suosituimpia ihmisiä tulosnälkäisten kilpailijoiden silmissä. Toiset toivotut pohjeparit löytyivät Magnus Seleniukselta ja Maarit Laakkoselta, jotka juoksivat kulisseissa etsimässä esiintyjiä. Kritiikkiä tuli elokuvan katsojilta ramppivalojen hohkaamasta lämmöstä ja näyttelijöiltä taas kulisseissa odottelusta... mutta niin, sellaistahan se näyttelijän työ on!!

Paras tuotanto

Oskareiden lisäksi muitakin pystejä jaettiin: Susanna Lehtinen tilasi ja haki Tuire Jaakkolan avulla palkinnot n:lle parille. Myös Michelinin ruokaopas jakoi elokuvassa tähtiään. Täydet viisi tähteä sai - ainoana Suomessa! - Buffet Päivi Raussi, jonka loistavat hovit Kirsti Heiskanen, Tuulikki Värjölä, Outi Romakkaniemi, Mari Vuento ja Kaisa Salomaa, ja gourmet-kokit Pauli Savolainen, Mari Vuento, Hanna Partanen ja Outi Romakkaniemi saivat sellaisen suosion, että tarjottava suorastaan loppui kesken!

Lipputuloja kilahti Karoliina ja Tuulikki Värjölän kassaan suunnilleen odotetunlaisesti: markkinointi ei ollut kovin aggressiivista, joten elokuvateattereiden katsomoissa on pääosin istunut alan harrastajia. Suuren yleisön rainahan tämä ei tällä kertaa pyrkinyt olemaankaan. Harri Hakalan chattäiltyä (ja floodattua) ahkerasti netissä kisojen jälkeen uutisryhmissä, saiteilla ja irkkikanavilla #kisatulokset, ets.com ja krau.se, ei tiedottaja Minna Alakosken tarvinnut pitää varsinaista lehdistötilaisuutta, mutta infopisteen ympärillä kävi aamulla kuhina, kun infotähdet Hanna Partanen ja Pia Ahola jakoivat nimmareita. Oskarit kaikista parhaista pää- ja sivuosarooleista oikeutetusti Kisat -elokuvalle!

Elokuvatarkastamon pojat, Paul Grönroos ja Leo Alavillamo, eivät tällä kertaa löytäneet mitään sensuurin sihtiin jätettävää. Tarkkailu, vakoilu, tai miksi sitä nyt sanotaan, mitä nämä Miehet Mustissa harjoittavatkaan, on välttämätön, vaikkakin näkymätön osa universumiamme. Elokuvataivaalle on syttynyt paljon uusia sekä kierto-, että varmasti myös kiintotähtiä tämän elokuvan myötä. Siihen osallistuneita haluaa ohjaaja kiittää koko sydämestään. Kisat -elokuvaan oli silti yllättävän hankala löytää avustajia. Tanssiuniversumissamme on varmasti myös paljon näkymätöntä materiaa, jota ei ole vielä havaittu, ja näyttelijälahjakkuuksia, joita ei ole vielä löydetty. Mitenhän tämän näkymättömän resurssin saisi käyttöön?! Palkinto, jota elokuva ei sinnikkäistä pyrkimyksistä huolimatta voittanut, oli parhaimman ohjauksen pysti. Tiikeri taitaa olla vain kissa, jonka sietäisi ehkä hiipiä piiloon.

Sivun alkuun

stinakrause()yahoo com (MSN sama) ICQ: 365073124