Nämä ohjeet on kirjoitettu boogie woogie -valmentajille ja tanssijoille, mutta niitä voi tietenkin soveltaa mihin lajiin hyvänsä.

Opettajana huomaa vähitellen, että vaikka ihmisissä on eroja, ja poikkeuksia löytyy, ovat jotkut opetettavat asiat sellaisia, jotka säännönmukaisesti tuntuvat monesta oppilaasta vaikeilta. Voidaan tietysti kysyä, mikä merkitys opettajalla on, mutta vaikka vaihtaisi lähestymistapaa, ovat toiset asiat ilmeisesti niin ihmisten normaalien tekemisten vastaisia, että ne tuottavat hieman päänvaivaa. Toinen vaihtoehto on, että oppilaat voi kategorisoida sen mukaan, mikä heille tuottaa vaikeuksia. Yleisiä ongelmia tai kategorioita ovat viennin ja seuraamisen (vise) puutteet; ryhti, asento ja jäntevyys; luovuuden, heikon kehontuntemuksen tms. aiheuttama holtittomuus tai riehuminen; kuviotaudin ja kapasiteetin rajan ylittymisen aiheuttama "tanssi on vakava asia"-oireyhtymä; asennevamma; rytmin tunnistamisen vaikeus - muutamia mainitakseni. Jokaiseen tautiin pitäisi löytää lääke, jos aikoo olla menestyksekäs opettaja.

Useimmat opettaja nimittäin opettavat tansseja ennemminkin kuin tanssimista. Näin siksi, että tanssien opettaminen on helppoa, tanssimisen vaikeaa. On esitetty arveluita, että tanssien / tanssin opettaminen saattaa olla kaikista suurin este hyvän tanssitaiden oppimiselle. Tanssiminen ei tietenkään ole pelkkiä kuvioita ja askelia! Viikon kuvion katsastaminen tunnilla ei ole tie hyväksi tanssijaksi. Kun todella tarvitset tanssitaitoasi, ehkäpä yllättävässä tilanteessa yllättävän ihmisen kanssa, ei auta, että osaat viedä / seurata samalla leirillä käynyttä tuttuasi. Kun sinun pitää hurmata firman pikkujouluissa älykäs, mukava ja sinkku työkaverisi, et voi asennoitua ajattelemaan, että tanssi on yhtä kuin viimeviikkoinen härvelikuvio, osaa tuo toinen sen tai ei. Ystäväsi häissä tapaama mukava ja luotettava tanssista kiinnostunut ihminen ei tiedä tanssirepertoaaristasi kuin sen, mitä fyysisesti onnistut hänelle välittämään. Ellet halua tehdä häntä naurunalaiseksi tai rukkasia ensimmäisen tanssin jälkeen, on viennillä ja seuraamisella paljon enemmän merkitystä kuin sillä, kuinka monta kuviota voit (melkein) tehdä. Isäni tanssitti kaikki ystävättäreni läpi - heistä yksi harrasti paritanssia, loput olivat kyllä liikunnallisia, mutta yksilötanssi ei ehkä valmista seuraamiseen kovin hyvin. Muistan, miten eräskin tyttö esteli: "Lähtisin mielelläni, mutta en todellakaan osaa! En minä tanssi kuin diskossa." Isäni ei ollut kiinnostunut "en osaa" -osasta, sanoi: "Tanssitaan sitten sitä", ja vei tytön tanssimaan. Isäni on tanssinohjaaja, joten hän varmasti osaa tanssia - ja saa tanssia hyvien seuraajien kanssa. Kun hetken kuluttua katsoin heitä lattialla, oli ystävättäreni kasvot kuin Naantalin aurinko. Isä jutteli jotain ja nauroi katketakseen. Häntä ei näyttänyt hävettävän, haittaavan tai ärsyttävän. Ja askelet... kuin diskossa: hurjasti keinuen - askel viereen. Viikkoa myöhemmin ystävättäreni soitti ja sanoi: "Sinun isäsi on aivan ihana. Minä en osaa tanssia, ja silti me tanssimme ja se meni tosi hyvin! Se oli aivan ihanaa! Sano isällesi vielä kiitoksia!"

Tanssinopetuksessa eräs ärsyttävimmistä piirteistä on käsittämätön tapa opettaa seuraajille jalkojen / askelten "sijoittelua" lattialla. Ymmärrän, että siitä annista, jonka alkeiskurssin seuraajaoppilaat näkevät, jää jäljelle hyvin vähän seuraajille sopivaa materiaalia, jos tämä "tytöt sinne, pojat tänne" -metodi poistetaan käytöstä. Siksi jotkut seuraajat ovat sitä mieltä, että seuraajan askelten opettaminen on hyödyllistä. Heitä ei kuitenkaan tunnu olevan monta, ja olenkin sitä mieltä, että heidän mielipiteensä saattaisi olla toinen, jos heidät olisi ensin opetettu seuraamaan. Totuus on kuitenkin se, että tanssissä kaikista tärkeintä ei ole osata ulkoa turistioppaan valmiita fraaseja 7 kappaletta, vaan muodostaa itse sanoista kieliopin avulla omia lauseita, joissa on se sisältö, joka tulee kahden ihmisen vuoropuhelusta. Ulkoa opiskeltuja mallilauseita toistelevasta turistista saisi hauskan komediapätkän hänen joutuessaan tilanteisiin, joissa mallilauseet eivät oikein ole avuksi. Näin on myös tanssissa: Ulkoa opetellut askelikot toimivat niin kauan, kun tanssija on tietyllä tasolla. Myöhemmin niistä tulee taakka: niistä on vaikea opetella pois, eikä mikään uusi, ennestään opeteltuja kaavoja noudattamaton mahdu käsityskyvyn piiriin. Seuraamisesta ole puhettakaan. On vaikea seurata vientiä, joka ei seuraajan mielestä noudata sovittuja sääntöjä: Valssi on kolmijakoista, ja jokaiselle iskulle tulee askel, siis yhteensä kolmen askelen askelikko. Ehkä voi arvata, miten kävi, kun ensimmäisen kerran törmäsin synkooppiin valssissa? Myönnetään, se olisi ollut vaikea seurattava joka tapauksessa, vaikken olisikaan ajatellut valssin "kolmea" askelta. Ei seuraaja ole tyhmä, hän on oppivainen: vaikkei hänelle kertoisikaan mitään valssin kolmen askelen askelikon yleisyydestä, hän huomaisi kyllä itsekin kaavan varsin pian. Kun tämä automatisoituu, sitä on vaikea, ellei mahdoton yhtäkkiä muuttaa sujuvasti ilman tietoista, kognitiivista panosta. Eikä kukaan, kukaan pysty "vain seuraamaan" täyttä sata prsenttia ajasta. Keskittyminen herpaantuu ja tottuttu, automatisoituva (automatisoitunut) ottaa vallan. Tämä on luonnollinen psykologinen keino suojautua liialta informaatiolta, ja olisi liikaa odottaa seuraajilta rajatonta kapasiteettia. Kukaan ei ole tyhmä siksi, että kategorisoi, jäsentelee ja automatisoi asioita aivoissaan. Se mahdollistaa uuden aineksen tuomisen mukaan. Askelten automatisoituminen toki vapauttaa kapasiteettia (sekä seuraajan että viejän) muuhun, vaikkapa pään asennon säilyttämiseen. Mutta tämä automatisoituminen on myös taakka, kun vaaditaan täydellistä suraamista. Askelten automatisoituminen tekee seuraajasta paremman, mutta myös huonomman. Hän vapautuu vaikkapa käyttämään tilaa paremmin, seuraamaan viejän rintamasuuntaa tai väistämään. Hän myös toistaa askelta ajattelematta, ja siksi on vähemmän herkkä nimenomaan askeleen, jalkojen sijoitteluun tai ajoitukseen liittyvissä vienneissä. Siksi on tärkeää, että viennit ovat selkeitä, ja viestitään ajoissa.

Tanssitunnin seuraajan askelten opettelulla on siis hyötynsä ja haittansa. Mielelläni luopuisin siitä mahdollisimman pitkälle ja toisin tilalle oikeaa tanssimista, en tanssiaskelten tai -kuvioiden opettelua. Ongelmaksi nousee länsimaalaisen ihmisen kärsimättömyys ja haluttomuus paneutua asian ytimeen. Toiseksi ongelmaksi koituu opettajien halu miellyttää oppilaita ja myöntyä opettamaan tällä pinnallisella tavalla.

Japanissa asuessani opin paljon kärsivällisemmäksi. Yliopiston pihalla jongleeraavat oppilaat heittelivät päivästä toiseen yhtä tai kahta keilaa, mutta olivatpa heitot täsmällisä, toistensa kopioita, varmoja. Olen aivan varma, että he osasivat pallotella kolmellakin pallolla, mutta he siirtyivät harjoittelemaan sitä vasta perusteet todella opittuaan. Nostan heille hattua. Täällä haluamme oppia nopeasti kymmenen kuviota, ja palaamme kiukkuisina kotiin, ellei tunnilla opittu ainakin yhtä uutta jekkua. On opettajan tehtävä motivoida oppilaitaan opettelemaan tanssin perusteita, joihin todellakin kuuluu vise, ryhdin, asennon jne. ohella. Ideaali olisi kai yhdistää kivat askelet ja kuviot vientiin, seuraamiseen ja muuhun tekniikkaan. Se, että ensin annetaan pikaeväät askelten ja kolmen kuvion muodossa tanssin alkuun pääsemiseksi pitäisi jossain vaiheessa muuttaa oppilaiden motivoimiseksi todellisen tanssitaidon opetteluksi. Siten, miten nyt näen opettettavan, saamme vain tanssiojoita, jotka lakkaavat jossain vaiheessa kehittymästä, sillä heidän tekniikkansa on niin puutteellinen. Uusia kuvioita on erittäin helppo omaksua kun tekniikka on kunnossa, ja seuraajat tietävät varsin hyvin, että kun vise on hyvä, voi yllättäen selvitä aivan uudesta ja ihmeellisestä jekusta - pelkän tekniikan avulla, täysin tietämättä mitään "oikeista" askelista.

Monet opettajat eivät opeta parin osapuolten välisestä yhteyttä, viseä, vaan askelsarjoja, jotka saavat aloittelijat ajattelemaan, että tanssiminen on jotain, jossa tanssipari sattuu pitämään toisiaan kädestä samalla kuin toistavat ulkoa oppimiaan askelikkoja jaloillaan. Vise-harjoitukset ovat tärkeintä antia, mitä opettajat voisivat oppilailleen antaa. Asento, ryhti, tilankäyttö, rytmi, ajoitus, sopivan pieni vaste/veto, sopivan pituiset askelet, etiketti, yhteys ja vise ovat erittäin vaikeita opettettavia asioita. Siksi monet opettajat opettavat mieluummin askelia ja kuvioita. Hyvä opettaja opettaa samalla kaikkea edellä mainittua tekniikkaa ja kivoja kuvioita.

Tanssia opetetaan siis takaperin, latvasta puuhun. Tämä johtuu siitä, että länsimaalainen ihminen on kärsimätön, ja motivoituu vain siitä, että pystyy heti suorittamaan jotain sellaista, mikä hänen (ehkä vääränkin) ennakkokäsityksensä mukaan on (tässä tapauksessa) tanssia. Seuraus tästä on se, että opettajat menevät "markkinavoimien mukana" ja suostuvat opettamaan edistyneemmille tarkoitettua materiaalia ennen kuin aloittelijat oikeasti olisivat siihen valmiita. Opettajan tehtävä on tällöin motivoida oppilaita kiinnostumaan tekniikasta sekä ujuttaa tekniikkaharjoittelua jokaiseen väliin, vaikka kivoja kuvioita opeteltaisiinkin. Yksi keino on selittää, että jos haluaa oppia uuden kielen - joka tanssi on - on välttämätöntä paneutua kielen rakenteeseen ja sen kielioppiin. Pelkkiä kivoja uusia sanoja opettelemalla ei kieltä voi kuitenkaan oikeasti puhua - joku saattaa kuulla minun sönköttävän "vain, vain" ja arvata, että haluan lasin viiniä. Samoin kamalasta asennosta ja siitä huolimatta, että olen vähällä sekä kaatua että tukehtua, katkaista kynteni ja tulla skitsofreeniseksi musiikin ja viennin epätahdistuksesta johtuen, saatan arvata, että vienti yritti olla ulkopuolinen ohitusaskel. Näin saan viinini, mutta en silti ollut kuin onnekas hyväsydämisen kuuntelijan pelastama, en sujuvasti englantia puhuva maailmankansalainen. Kuka tahansa ymmärtää, että ihminen, joka vaivautuu opettelemaan vain sen verran, että selviää lattian kerran ympäri, on kuin turisti sanakirjan kanssa. Hänellä ei ole hajuakaan kieliopista tai edes maan kulttuurista, kielen perussäännöistä, vaan hänen puheensa on kuin konekäännös. Kukaan, joka kuvittelee, että pelkkä sanakirja, josta toki voi katsoa minkä tahansa kuvion, sanan, riittää kielen puhumiseen, on yhtä tyhmä kuin ihminen, joka katsoo pelkkien kuvioiden ja askelien riittävän hätäapukieliopin lisäksi tekemään hänestä tanssijan. Se on hyvä alku, mutta ei oikeuta vielä ylpistelyä.

Vienti ja seuraaminen:

Seuraaminen on vaativaa, aivan yhtä vaativaa kuin vieminenkin. Vapaasti vietävissä ja seurattavissa tansseissa on eräänä ehtona ns. intuitiivinen seuraaminen. Aivan sataprosenttisesti se ei onnistu, sillä mm. toisen jalkoja ei voi viedä (paitsi poikkeustapauksissa), mutta tavoitteena intuitiivinen seuraaminen on hyvä ja haastava.

Intuitiivisessä seuraamisessa viennin pitää olla sellainen, että jos seuraaja noudattaa kyseisen tanssin sääntöjä, osaa askelet ja osaa seurata, ja hän tuntee kyseiseen kuvioon tarvittavat mahdollisuudet, hän pystyy seuraamaan vain jatkamalla liikettään luontevalla tavalla. Seuraajalta tässä tapauksessa ei siis pidä odottaa oma-aloitteisia suunnanmuutoksia tms. Miten näin "oikeaan" vientiin päästään? Olen pohtinut erilaisia harjoitteita, joilla voitaisiin keskittyä vientiin ja seuraamiseen itseisarvoisesti, ei niinkään tietyn kuvion vientiin ja seuraamiseen.

Yksi mielikuva, jota voi käyttää viennin opettamisessa, on seuraavanlainen:
"Kuvittelkaa, että olette jäätanssipari. Seuraaja ei tarvitse askelia, vaan hän liukuu. Erään ranskalaisen jäätanssiparin (2005 MM-kisoissa neljäs, loppunäytös) tavoin viejä käyttää viejän vasempaan ja seuraajan oikeaan ranteeseen sidottua narua mm. viemiseen. Millä tavoin paria tulee viedä, jotta hän jäätä pitkin liukumalla tulee haluttuun asemaan?"

Seuraamista väheksytään. Sitä ei kuitankaan pidä väheksyä, viejien eikä seuraajien, sillä seuraamisen opettelu korkealle tasolle on monimutkainen sekä motorinen että kognitiivinen tapahtumaketju. Seuraamista ei kuitenkaan opeteta itseisarvoisesti juuri koskaan. Alkeistunnilla puhutaan kehon kehikosta, käsivarsien sopivasta jäykkyydesta, vasteesta ja käsien viemisestä selän taakse. Sen jälkeen ei seuraamisesta juuri puhuta. Myös vieminen on vaativaa, mutta sen vaatimia "empatiataitoja" ei yleensä korosteta. On kuitenkin tärkeää, että viejä ymmärtää, miltä seuraajasta tuntuu. Seuraajaa ei tietenkään saa satuttaa. Seuraajaa olisi myös hyvä viedä niin, ettei viennissä ole ylimääräisiä liikkeitä, jotka häiritsevät signaalien tulkintaa, niin, että seuraaminen voisi olla intuitiivista, ja niin että viestit tulevat ajoissa, jotta niihin on mahdollista reoagoida.

Kun olin ensimmäisellä boogie woogie -kurssillani, minua moitittiin baussittomuudesta (vanha balleriina), mutta kehuttiin kovasti breikeistäni. Itse en mielestäni tehyt mitäään uutta enkä jännittävää, vaan minulle tuttuja liikkeitä jazz-tanssista, baletista, aerobikista ja kansantanssista. Toisille, "boogimaisiin" breikkeihin tottuneelle ne näyttivät innovatiivisilta. Mitään uutta harvoin on auringon alla, vaan kaikki on kierrätettyä ja lainattua. Lainaa siis rohkeasti jo entuudestaan tutuista lajeista, budosta, kumparelaskusta, telinevoimistelusta, jalkapallosta. Aina löytyy liikkeitä, jotaka ovat käyttökelpoisia, kunhan ne muuntaa nykyiselle lajille sopivaan muotoon. Jalkapallon ketteryysharjoitus, ristiaskelin juoksu, on loistava jalkatekniikkavariaatio. Katat budolajeista sisältävät varsin tanssinomaisia liikkeitä, ja kumparelaskustahan on vedetty analogia nopean boogien baunssiin.

Improvisointiharjoituksia ja musiikintulkintaa omaan harjoitteluun:

Musiikintulkinta

Musiikki on se, mikä saa meidät parketille. Musiikki on se perimmäinen syy, jonka takia haluamme tanssia. Tanssia voi, vaikkei koskaan olisi saanut minkäänlaista opastusta. Joka osaa istua tai kävellä, osaa tanssia. Ne, jotka ovat valinneet lajikseen jonkin tietyn lajin, ja jotka ovat saaneet siinä lajissa opetusta, ovat yleensäjossain määrin itsekriittisiä ja haluavat kehittyä tiettyyn suuntaan harrastuksessaan. Musiikkia voi luonnollisesti tulkita "luonnonmenetelmällä", ja se on hienoa, mutta tässä pureudun tässä tekstissä erityisesti musiikintulkintaan paritanssien sääntöjen, sekä kirjoittamattomien, että osin myös kirjoitettujen sääntöjen tarkoittamassa mielessä.

Paritanssin ainoa tanssillinen tehtävä on olla musiikin tulkitsemisen välikappale. Miksi siitä puhutaan loppujen lopuksi aika vähän tanssitunneilla? En tarkoita, etteivätkö sanat "tulkinta" tai "breikki" esiinny valmentajien puheessa, vaan tarkoitan, että musiikin tulkintaa ei opeteta kovin usein. Fyysinen opettelu jätetään usein parien vapaaharjoitusten aiheeksi. Miksi?

  1. Koska musiikintulkinta vaatii tekniikkaa. Ellei tasapaino ole hallinnassa, ei voi olla rytmissä. Tällöin on turha keskustella pienistä ajoitukseen liittyvistä nyansseista.
  2. Usein ajatellaan, että tulkinta, taiteellinen vaikutelma, on parin yksityinen asia, eikä sitä tule kolmannen osapuolen ohjata tai sanella.

On mahdollista kiinnittää ohjauksessa huomiota tasapainon hallintaan ja muihin seikkoihin, jotka estävät / edistävät musiikintulkintaa. On hyvä, jos ohjaaja ottaa tekniikkaharjoitteiden lomassa esille tämän motivoivan totuuden.

On hyvä muistaa, että tanssilajeja ja -tyylejä on enemmän kuin mitä itse harrastamme. Ei ole yleismaailmallinen totuus, että tanssin kuuluu ilmentää musiikkia. Jotkut tanssit ovat itse oma musiikkinsa, kuten säestyksetön step voi olla. Toiset tanssit ilmentävät jotain aivan muuta, kuin sitä musiikkia, johon tanssia tanssitaan tai sitten tanssi ei tarvitse musiikkia ollenkaan. Modernin tanssin musiikki ei välttämättä liity tanssiin juuri ollenkaan, tai koreografia voidaan tanssia hiljaisuudessa. Etukäteen koreografioitujen tanssien hienous ja vaikeus ei piilekään spontaansissa musiikin tulkinnassa, vaan siinä, että tulkinta on joko tehty jo etukäteen, ja esitettäessä on mahdollisuus keksittyä tekniikkaan toisin kuin jos samalla täytyy tulkita musiikkia spontaanisti. Tanssin ja musiikin suhde voi siis olla yksi yhteen, mutta tanssi voi mainiosti myös olla olematta täydellinen musiikin kehollinen ilmentymä.

Musiikintulkinnan harjoittelun perusta on musiikin kuuntelu!
Kun kuuntelupuoli on kunnossa, pitää tietenkin olla tarpeeksi teknistä taitoa tulkitakseen mitä kuulee.

  1. Tiedosta eli etsi
  2. Kuule eli erota
  3. Reagoi, edes jotenkin. Esim.: pysähdy
  4. Ennakoi, opettele ensin vaikka laskemisen kautta
  5. Tulkitse
  6. Tunne
    7. Kuuntele musiikkia, jota ympärilläsi kuulet, aktiivisesti. On aivan sama, mitä musiikkia kuuntelet, mutta tietenkin oman lajisi musiikin kuuntelusta on erityistä hyötyä.

    Vasta-alkaja voi keskittyä erottamaan musiikista eri tyylejä: sen musiikin, jota käytetään boogia tanssittaessa siitä, johon tanssitaan lindy hopia, valssin ja masurkan eri sykkeeseen, vaikka kummassakin on kolmijakoinen tahtilaji, valssin vuoksiin ja luoteisiin, swingin ja quick stepin riemuun, argentiinalaisen tangon intohimoon ja suomalaisen tangon melankolisuuteen... tai hip hopin tai rapin aggressiivisuuteen, seksikkyyteen tai funkahtavaan menoon.

    Myöhemmin tulee aika keskittyä siihen, miten eri tyylilajien lisäksi myös yksittäiset kappaleet eroavat toisistaan, tai jopa yksittäisen kappaleen eri osat toisistaan. Kappaleissa on lisäksi yksittäisiä kilahduksia, taukoja, soittimia jne., joita oppii erottamaan.

    Usein kappaleen kohokohdan tai tulevan tauon voi ennustaa jo etukäteen. Miten? Kappaleet noudattavat usein tiettyjä kaavoja. Eri kaavoista (tulossa) ja tahtilajeista olen kirjoittanut tarkemmin musiikinteoriasivullani.

    Ime musiikki kehoosi

    Tietoisuus ei kuitenkaan käytännössä vielä riitä. Se, että toteutat itseäsi ilahduttaa sinua henkilökohtaisesti, mutta se ei välttämättä välitä yleisölle, katsojille tai tuomareille asti sitä, mitä tunnet. On hyödyllistä oppia ilmaisesmaan musiikista aiheutuneita tunteitaan sellaisella tavalla, että se tuottaa halutun vaikutuksen. Tätä voi harjoitella videoimalla itseään, sekä (kriittisesti) kuuntelemalla saamaansa palautetta.

    1. Laula, joko ääneen tai mielessäsi. Tämä auttaa pääsemään syvemmälle musiikkiin ja "saamaan musiikin omaan kehoosi". Opit ennustamaan musiikkia ennakolta.
    2. Tiedosta! Kuuntele aktiivisesti musiikkia kaikkialla: kaupassa, autossa (ei ehkä ajaessasi!), aerobictunnilla. Kuuntele aktiivisessti musiikkia kotonasi kotitöitä tehdessäsi. Voit yhdistää kuunteluusi pientä tulkintaa: ruokaa laittaessasi voit naputtaa jalalla tai vatkata tahdissa, imuroidessasi tai luututessasi voit jopa ottaa askelia ja tanssahdella oikeasti.
    3. Opettele "laskemaan" musiikin iskuja. Opettele erottamaan ykkönen / muut iskut nopeasti heti kuullessasi musiikkia. On tärkeää tietää alitajuisesti koko ajan, millä iskulla kuljetaan.
    4. Hengitä. Ellet voi näkyvästi tulkita musiikkia, voit hengittää hitaasti, nopeasti, eri rytmikuvioissa... yritä osuttaa uloshengitys aina ponnistusvaiheelle, hengitä sisään palautusvaiheessa. Käytä samaa tekniikkaa esimerkiksi tehdessäsi vatsalihasharjoitteita.
    5. Kun tanssit, "laula" mielessäsi / kehollasi kappaletta, ja päästä tulkinta vapaaksi, kun siihen on tilaisuus. Toisin sanoen, ole koko ajan valmiina tulkitsemaan musiikkia, ja (varsinkin seuraajana) ole valmiina käyttämään tilanne hyväksesi saadessasi tilaisuuden.
    6. Jos harjoittelet koreografiaa, avokuvioita tms., rakenna fraaseihin sopivia "sarjoja", jolloin voit käyttää niitä vapaasti lähes missä kohdassa vain.

      7. Musiikintulkinnasta swingtanssissa on netissä saatavilla Teemu Niemisen (tuomari, tanssija) kirjoittama juttu musiikin tulkinnasta boogie woogiessa.

      Sivun alkuun

      Tanssinopettajana on hyvä tiedostaa, että kaikki oppilaat eivät opi samalla tavalla. Jotta voi tarjota tarkoituksenmukaista opetusta kaikille oppilaille, on käytettävä erilaisia opettamisen keinoja. Ei ole hyväksyttävää, että opettaja käyttää vain niitä tapoja, joita hän kokee helpoksi käyttää, tai niitä tapoja, joilla hän itse oppii parhaiten. Usein oppiminen on kaiken lisäksi monen eri Hajatelmia tanssinopettajalle Oletko asettanut sopivat ja asianmukaiset tavoitteet? Oletko antanut linkkejä ja vinkkejä lisätietoon? Oletko antanut mahdollisuuden yksilö- pari- ja ryhmätyöskentelyyn? Oletko antanut oppilaille eväitä pohtia omaa työskentelyään (harjoitteluaan)? Oletko suunnitellut, miten oppilaat itse tai opettaja voi tietää, miten opetuksen tavoitteet on saavutettu? Oletko suunnitellut ja toteuttanut tunnit sekä evaluoinut oppilaita sukupuolittain tasapuolisesti? Oletko käyttänyt sellaisia opetuksellisia välineitä ja metodeja, jotka on sopeutettu kaikkien oppilaiden oppimistarpeisiin?