Sisältö

Viejä ja seuraaja eivät välttämättä tarkoita miestä ja naista, paitsi monissa (muun muassa Tanssiurheiluliiton alaisissa) kilpailuissa, joissa parien täytyy koostua miesviejästä ja naisseuraajasta. Vaikka paritanssi usein ei ole "poliittisesti korrekti" harrastus, ei ole mikään pakko pahentaa asiaa käyttämällä kyseenalaisia termejä. Viejä ja seuraaja ovat sukupuolineutraaleja termejä, mutta ovatko ne hyödyllisiä psykologisessa mielessä, kun opetetaan aktiivisia seuraajia ja huomaavaisia, herkkiä viejiä? Viejä ja seuraaja ovat erittäin korrekteja termejä, sopivat suomalaiseen suuhun varsin hyvin, ja kuvaavat tarkasti sitä, mitä tarkoittavatkin. Voidaan toki, hyvästä syystä miettiä, löytyisikouml; vieläkin parempia termejä, sillä eihän ole tavoitteena opettaa seuraajia, joilla ei ole ollenkaan omaa tahtoa tai joiden itseilmaisu- ja musiikintulkintataito vähitellen näivettyy tai viejiä, jotka käsittävät viemisen niin, ettei tasapuolista keskustelua parin osapuolten välillä synny.

Ei kuitenkaan ole mitään syytä, miksi opettaja, oppilaat, sanalla sanoen kaikki eivät voisi käyttää näitä sanoja tarkoittamaan juuri sitä mitä ne sananmukaisesti tarkoittavatkin. Ellei nimeä viejiä ja seuraajia vaikkapa herkiksi ja rohkeiksi, kuten Jakke Kulovesi ja Lotta Lehvävirta kurssilleen aikoinaan keksivät nimetä, voi toistaiseksi varmaankin tyytyä viejä ja seuraaja -sanoihin ja yrittää sitten painottaa, ettei kyse ole tahdottoman kyydittämisestä. Sillä onko mitään hassumpaa kuin kysyä jatkuvasti ihmiseltä, joka haluaa silminnähden identifioitua naiseksi, onko hän mies? Monen miehen mielestä varmasti olisi suorastaan loukkaavaa tulla kutsutuksi naiseksi. Ei minustakaan ole kivaa "olla mies" - vieminen tosin on kiinnostavaa. Ilmeisesti viemistä ja miestäja seuraamista ja naista on vaikea erottaa toisistaan. Syy harmittavien ja väärien nimitysten käyttöön voi etsiä historiasta, mutta se ei selitä niiden yleisyyttä enää tänä päivänä, jolloin useimmat uudet tanssijat tulevat tanssipiireihein oppituntien kautta. Syy on siis ohjaajissa, jotka uusintavat homehtuneita malleja, jotka eivät nykymaailmaan enää sovi.

Toinen, hieman huvittava termipari, kun opetetaan aikuisia, on poika - tyttö. Poika ja tyttöhän ovat verrattavissa diminutiiveihin. Diminutiivit ovat sanoja tai päättetä, jotka "pienentävät"tai vähättelevät. Tässä tapauksessa voidaan ajatella, että "oika" ja "tyttö" jollain tapaa "nuorentavat" - joka joistain on jopa mairittelevaa, tai ainakin näiden sanojen viljelijät haluavat niin ajatella. Kansantanssissa poika - tyttö -sanaparia usein kuulee, sillä kansantanssissa ei suoranaista (ainakaan "vapaata" vientiä) olekaan. Viejä ja seuraaja olisivat silloin harhaanosuvia nimityksiä. Kansantanssi on tietenkin nimensä mukaisesti historiallista; tanssia, jota kansa on tanssinut, ja poliittisesti epäkorrektina lajina siinä nimityksetkin ovat historialliset: poika ja tyttö. Kuulemma Isossa Britanniassa käytetään kyseisiä termejä myös kilpa- ja muun paritanssin opetuksessa. Niin hassulta kuin tuntuu kutsua aikaihimisiä tytöiksi ja pojiksi, ne ovat kuitenkin sanoja, jotka sisällöltään ovat symmetriset. Täysin "rikollinen" on sanapari tyttö - mies, jota valitettavasti olen kuullut Suomessakin käytettävän kilpa- ja muun paritanssin opetuksessa. Olen myös todistanut näiden termien vakiintumista vaikutuspiirissä olleiden oppilaiden kielenkäyttöön.

Hieman kansainvälisemmät termit mies ja daami ovat hieman kyseenalaiset, vaikka toki kaikki ymmärtävät, että sanalla daami yritetään hakea kohteliasta sävyä. Oletan, että kyseessä on käännös, ja että vastaavat englanninkieliset termit olisivat "man" ja "lady". Lady-sanan miespuolinen vastine on tietenkin "lord", joka ei mitenkään kuulu tanssin kieleen. Ladyt ovat kuitenkin nykyään "hienoja naisia", käytökseltään ja maineeltaan moitteettomia, naimastatukseltaan kaikenlaisia naisia. Man-sanaan ei "hienoa" kuulu - kaikki miehet kuuluvat kategoriaan "man". Ladyn vastapariksi tullee näin ollen "gentleman". Ehkä sanapari lady - gentleman herättää vähiten närää seksistiseltä kannalta katsottuna. Ne sopivat myös ehkä parhaiten sukupuolispesifeistä sanoista kuvaamaan tanssia: tilannetta, jossa noustaan hieman tavanomaisen arjen yläpuolelle ja jossa hyvät tevehtimis- ja kiittämistavat ovat kunniassaan. Tilanteissa, joissa määrittävä tekijä silti on jokin muu kuin sukupuoli, mitään syytä sukupuolispesifien nimitysten käyttämiseksi ei kuitenkaan ole.

Halusin valottaa myös ulkomaista termistöä kahdesta syystä. Siihen törmää sekä ulkomaisten valmentajien tunneilla ja ulkomaisissa teksteissä, ja se avaa hieman ajattelua myös suomenkielen termistöä silmälläpitäen. Todettakoon, että Yhdysvalloissa useimmiten kuulee Leader - Follower -sanaparia (tai Lead - Follow, yleisnimiä eli substantiiveja, ei siis verbejä). Se lienee sopivin, suomennettuna tietenkin, myös Suomen oloihin. USA saattaa olla poliittisesti korrekti, mutta Suomi on kuulemma tasa-arvon mallimaa vaikkei vielä virallisissa kisoissa saakaan valita rooliaan vapaasti, puhumattakaan siitä, että sukupuolia on enemmän kuin kaksi eikä joku westie tai valssi ole ollenkaan se kaikista eniten miehiseen fysiikkaan, lihaksiin, pituuteen ja maskuliinisuuteen nojaava urheilulaji. Miksi ihmeessä ketään kiinnostaa mitä toisen pöksyissä/kromosomikartassa/aivoissa/mielessä tai muussa salaisessa paikassa on. Eihän painijakaan kysy ennen kiinni kä ymistään, onko pöksyissä varmasti samanlainen kuin kysyjällä - eikä varsinkaan kromosomikarttoja tai identiteettejä. Hyi, olet nainen, en voi painia kanssasi??? (Tunnen henkilö vain painija-cis-miehiä.)

Vienti ja seuraaminen ("vise")

Kommunikaatio

Viennistä ja seuraamisesta on valtavasti vääriä käsityksiä. Sanon näin silläkin uhalla, että vaikutan siltä, että tietäisin lopullisen totuuden aiheesta - jota en tietenkään tiedä.

Vääriä käsityksiä on kaikilla sukupuolilla, niin oppilailla kuin opettajillakin, tulokkailla ja konkareilla yhtälailla. Vienti ja seuraaminen (tästä eteenpäin "vise") ovat vaikeita taitoja, jotka kattavat monta eri aspektia. Vise on paritanssin aluella ensinnäkin kommunikointia kahden tai kolmen (esimerkiksi dubblebugg) ihmisen välillä. Sen lisäksi vise, varsinkin seuraaminen, on taito, jota on vaikea kuvata, opettaa tai selittää: se on paljolti niin sanottua hiljaista tietoa. Vise, varsinkin vienti, vaatii ihmiskehon anatomian ja fysiologian ymmärtämystä, psykologiaa unohtamatta. Sekä vienti että seuraaminen ovat siis erittäin vaativia suorituksia, taitoja, joiden opettelu vie paljon aikaa. Kumpaakaan ei pidä vähksyä.

Joskus tuntuu tanssijasta itsestään siltä, että "kemiat pelaavat" ja päältäkatsojatkin ovat sitä mieltä, että parin osapuolet lukevat toistensa ajatukset. Tähän palataan kohta, mutta vaikka edellinen pitäisikin osittain paikkansa, on totuus kuitenkin se, että visestä "90 prosenttia on työtä, ja vain 10 prosenttia 'kemiaa'". [Tai 99%-1% ;-)]

Visessä on kyse kommunikaatioista.

Häiriöitä linjalla

Aina, kun kaksi tai useampi ihminen joutuu / pääsee kosketuksiin toistensa kanssa, kommunikoidaan tavalla tai toisella. Pelkkä ulkonäkö tai habitus kertoo jo paljon, kuten sekin, ottaako toinen kontaktia. Verbaalinen kommunikaatio on tunnetusti häiriöherkkä laji, jossa viesti voi lähteä aivan toisenlaisena kuin millaisena se saapuu perille. Viestin lähettäjä voi myös tahallaan tai jopa tietämättään tarkoittaa olla välinpitämätön, tai jopa ilkeä, ja sama pätee myös viseen.

Kommunikaatiossa on kyse muun muassa omien aikomustensa ja mielipiteidensä viestittämisestä. Arvostettavana kommunikaationa pidetään sellaista, jossa otetaan muutkin huomioon kuin vain oma aikomus tai mielipide. Tanssissakin on kohteliasta ehdottaa, pyytää tai kutsua, ei käskeä tai pakottaa. Aivan kuten keskusteltaessa, tanssittaessakin on kohteliasta kuunnella, yrittää vastata, ja kommunikoida itsekin takaisin. Sellaista ihmistä, joka sanoa töksäyttää viestinsä tai suorastaan huutaa ei pidetä kohteliaana tai sosiaalisesti taitavana. Tanssiessakin saa helpommin vastakaikua jos hieman valmistelee tekemisiään etukäteen eikä vain töksäytä. Huutaminen - voimankäyttö ja pelottavasti käyttäytyminen, ei tanssilattiallakaan ole paras taktiikka. Monet viejät, varsinkin monet miehet, ovat onnellisen tietämättömiä siitä, että ovat tavalla tai toisella pelottavia. Tusikin se on kenenkään tarkoituksena, ja siksi onkin joskus hyvä itse pyytää palautetta seuraajalta: "En kai vie liian kovasti? Huolestuttaako sinua kynsiesi katkeaminen kun tanssit kanssani? Pelottaako sinua jos taivutan sinua? Oletko huolestunut siitä, että nostan sinua niin, että hameesi nousee? En kai vie sinua päin muita ihmisiä tai ikkunankulmia?" Vastausta on syytä kuunnella tarkasti, myös ehkä lukea rivien välistä, jos vastaaja ei ole suorapuheisinta lajia. Onhan oletettavaa, että vastaaja ei halua vaikuttaa epäkohteliaalta vastaamalla suoraan, jos jotain huolestumisen aihetta onkin - varsinkin kun kysyjä osoitti huomaavaisuutta kysymällä asiaa alun alkaenkin.

Keskustelutilanteissa liian sisäänpäinkäänytynyttä tai epäselvää viestijää ei pidetä kovin helppona keskustelukumppanina. Tanssikielellä tämä tarkoittaa sitä, että viennin pitää olla selvää, jotta seuraajan on mahdollista erottaa kohinan keskeltä oikeat vientiviestit. Kuuntelijan on tosin hyvä, että kaikille selkeä viestiminen ei ole helppoa, ja silloin vaaditaan kuuntelijalta kärsivällisyyttä. Onhan jokainen tanssijakin joskus ollut aloittelija.

Viestin vastaanottajalta kysytään usein kärsivällisyyttä, halua aktiivisesti ymmärtää toista, vaikka viesti hieman epäselvä olisikin. (Nyt en puhu pelkästään seuraajista, vaan myös viejistä - kuuluuhan heidänkin reagoida, eli "seurata".) Viestin vastaanottajaa pidetään arvossa, jos hän on "hedelmällistä maaperää" eikä "harmaata kiveä". Herkkä kuunteleminen ja reagoiminen on vaikea taito, jota tunnilla ei yleensä opeteta ollenkaan, vaikka sitä lähes jokaisella tunnilla vaaditaan ääneen. Se, että kauhalla vaaditaan kun ei ole edes lusikalla annettu, on törkeää, ja se, että edes jotkut seuraajista osaavat seurata, osoittaa vain seuraajien omaa älyä ja lahjakkuutta, ei opettajan erinomaisuutta. Surullisinta on se, että seuraajien huono seuraamistaito laitetaan lähes aina seuraajien omaan piikkiin: jollain kummallisella tavalla "sillä tunnilla naiset olivat niin huonoja"... Sehän on sama, kuin sanoisi, että alakoululaiset ovat jotenkin tyhmiä ja ihmisinä kehnoja, kun eivät (vielä) osaa derivoida. Oikeampi suhtautuminen olisi lähinnä kai: "Ahaa, ei meidänkään tunneillamme ole opetettu kovin paljon seuraamista."

Soolotanssiesitys voi olla hieno tanssillinen monologi, mutta keskustelu ei ole keskustelu ellei osallistujia ole siinä enemmän kuin yksi. Paritanssissa keskustelu käydään kontaktissa ja reaaliajassa. Paritanssimisen kuuluisi olla kommunikointina enemmänkin keskustelu kuin yksinpuhelu tai käskytys. Sensitiivisyyden ja ymmärtämisen lisäksi kummaltakin vaaditaan vastavuoroisuutta - tärkeä yksityiskohta, joka opettajien opetussuunnitlemasta usein puuttuu kokonaan. Useimmitenhan tunnilta kuuluu yksioiksoinen "mies vie, nainen seuraa" -jankutus. Oikeaan kommunikaatioon ei kuulu se, että toinen jatkuvasti komentaa ja vielä fyysisellä ylivoimalla pakottaa toisen "kuulemaan" (kuuntelemisesta ei voi puhua). Jokainen ymmärtää, että kun kerran vise on kommunikaatiota, kyse on vastavuoroisuudesta. Vastavuoroisuus loppuu siihen, kun toiselta ei vastakaikua enää tule. Tämän saavuttaa helpoimmin olemalla itsekäs ja ajattelematon. Se, että "mies vie" ja tämän implisiittisesti tarkoittaen sitä, että nainen saa luvan totella, ei ole molemmille mukavaa tanssia. Ei edes siksi, että joskus seuraajien kuulee huokailevan seuraamisen ihanuutta. Seuraaminen onkin ihanaa - silloin kun se ei ole seuraajalle tappelu, jossa hän on alakynneessä, vaan kun se on vapaaehtoista kutsuihin, ehdotuksiin ja pyyntöihin vastaamista. Jos viejä pyytää minua kauniisti menemään käden alta, miksi en menisi? Ainoat syyt olisivat se, että huomaan sen olevan vaarallista (toinen pari edessä) tai se, etten ajoissa tajunnut, en osaa tai olen onnistunut pääsemään väärälle jalalle. Näihin kaikkiin syihin myös viejä voi vaikuttaa: katsomalla mihin vie, viemällä selvästi ja ajoissa, seuraamalla sitä, millä jalalla painoni on, ottamalla taitotasoni huomioon, ja niin edelleen. On kuitenkin alleviivattava sitä, että paritanssi, kuten keskustelukin, on kahden kauppa, ja syytä jostain yksittäisestä ongelmasta ei voi syyttää kumpaakaan, vaan vienti voi tulla liian myöhään, mutta seuraaja saattaa silti olla seonnut omissa askelissaan tai hän ei osaa vielä kontrolloida liikkeitään ja säilyttää oikeaa jäntevyyttä.

Vastavuoroisuus tarkoittaa tietenkin myös sitä, että se, joka asettuu seuraajan osaan, oikeasti yrittää olla hedelmällistä maaperää. Se tarkoittaa myös sitä, että viejää ei käytä tätä pyrkimystä hyvään seuraamiseen väärin, vie liian lähelle itseään tai koske sopimattomasti tai muuta sellaista. Vastavuoroisuus tarkoittaa viejälle sitä, että hän kuuntelee seuraajaansa, tunnustelee hänen tasapainoaan, yrittää hahmottaa seuraajansa taito - ja mukavuustason, jotta osaa reagoida ja sovittaa omat liikkeensä ja vientinsä niiden mukaisesti. Viejä voi myös pohtia sellaista näkökulmaa, että seuraajan asenne seuraamista kohtaan saattaa olla parempi, jos hänelle suodaan tarpeeksi tilaa toteuttaa myös itseään. Jos vieminen on sitä, että vain yhden ihmisen luovat ideat toteutetaan kahden ihmisen voimin, ja toisen osapuolen luovuus tallotaan jalkoihin, ei ole todennäköistä, että seuraamista jaksaa jatkaa alistuvaisena loputtomiin.

Yksi mahdollisuus seuraajalle lisätä omaa tilaansa on yksinkertaisesti ottaa se. Millä tahansa keinolla se ei kuitenkaan ole suositeltavaa. Jos seuraaja haluaa tehdä jotain, jota viejä ei vie, on seuraajan kohteliasta sekä sovittaa hetki oikein (ei ole kohteliasta sekoittaa viejän aikomuksia ja vientejä, eikä aina turvallistakaan) että viestittää aikomuksensa jollain tavalla, ettei tule "töksäyttäneeksi sanojaan" vaan ehdotettua: "Haluaisin pyörähtää tässä..." Ja jos näyttää siltä, että ehdotus oli "huono", seuraajan ei kannata väkisin hänenkään viedä omaa kuviotaan. Viennistä ja seuraamisesta sekä vastavuoroisesta luovuudesta olen kirjoittanut blogissanikin. Vastavuoroisuutta on myös se, että seuraaja ottaa huomioon viejän taitotason, eikä sekoita häntä omilla kuvioillaan. Hieman suuremmassa mittakaavassa tanssi on kommunikointia myös muiden tanssilattialla olijoiden kanssa: on neuvoteltava tilankäytöstä.

Viennin ja seuraamisen opettaminen, opettelu, oppiminen

Kommunikaatiomuotona vise on hankalasti opetettavissa. Kuten sosiaalinen keskustelutaitokin, visen hienoudet oppii vain toistamalla, vertaamalla, erehtymällä, korjaamalla. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö viseä tarvitse tai kannata opettaa ekspisiittisesti oppitunnilla. Opitaanhan äidinkielenkin herkimmät vivahteet vain elämällä ja kokemalla, mutta silti aakkosia toistetaan koulussa, sijamuotoja luetaan ulkoa ja kirjoitetaan aineita, luetaan kirjoja ja opetellaan tulkitsemaan runoja. Kielioppi ja oikeinkirjoitus on osattava, jotta voi kommunikoida selvästi ja ymmärrettävästi. Kielioppia ja oikeinkirjoitussääntöjä tarvitaan perustaksi sille, että voisi syvällisesti ymmärtää kielellisen kommunikoinnin saloja, kirjoittaa runoja tai ymmärtää, mitä toinen ihminen ehkä rivien välistä yrittää sanoa.

Suomessa tanssitunneilla eivät opettajat motivoi oppilaitaan tarpeeksi pitämään viseä kommunikointikeinona tärkeänä, siksi oppilaat eivät osaa sitä haluta. Eivätkä opettajat juuri opetakaan sitä - ehkä siksi, etteivät osaa. Viemistä joudutaan pakosta opettamaan enemmän kuin seuraamista, mutta ei ymmärretä tai muisteta sitä, että myös seuraaminen ja sen opettelu vaikuttaa viemisen opetteluun. Muutama alkeiskurssilainen (sekä viejiä että seuraajia) esittikin toiveen, että alkeiskurssille tulisi enemmän minun kaltaisiani kokeneempia tanssijoita vierailemaan, jotta tuntumaa "hyvään viseen" saisi aiemmin, ja pääsisi korjaamaan epävarmasta viennistä tai seuraamisesta johtuvia omia virheitään aiemmin. Olen valmis allekrijoittamaan tämän. Olin aiemmin sitä mieltä, etten jostain syystä pysty oppimaan foksin vientiä samalla tavalla kuin swingtanssien tai lattareiden. Marja Hirvi, kokenut seuraaja, pyysi viemään itseään - ja voilà, osasinhan minä sittenkin viedä. Varmistin vielä, kompensoiko Marja huonoa vientiäni paljonkin, mutta kuulemma hyvin vähän hän joutui arvailemaan. Luulen, että opettajat muistavat omilta alkutaipaleiltaan vastaavia tilanteita, mutta eivät viitsi paneutua niihin omassa opetuksessaan. Syyksi ilmoitentaan useimmiten se, että oppilaat vaativat kuvioita, "edistymistä", tai muuten he pitkästyvät, eivätkä tule enää tunnille. Tämäkin lienee länsimaissa totta, mutta opettajakin voi yrittää motivoida oppilaitaan haluamaan parempaa viseä. Opettajan tehtävä on myös ohajata oppilaitaan oikeille poluille, eli tässä tapauksessa viseä (perustaitoa, perusedellytystä) täytyy opettaa siitä huolimatta, että kuviot ovat kivempia. On opettajan ammattitaidosta kiinni, miten kivaan pakettiin hän pystyy "ikävät" kielioppiharjoitukset paketoimaan. Huonoin skenaario on se, että vain vientiä opetetaan (pakosta), ja seuraajille sanotaan, että "pelkkä seuraaminen" kuittaa heidän opettamisensa.

Kuten verbaalisessakin kommuniakaatiossa, visessäkin on sääntöjä ja hyviä käytäntöjä.

Jotkut, jotka eivät vielä tunne paritanssia, ajattelevat, että seuraajan kuuluu vain olla rento ("veltto"), jotta häntä voi viedä. Kolleegani, HOTin jatkokurssin toinen vetäjä keväällä 2007, Mikko, sanoi hymyillen: "Eivät miehet [viejät] halua mitään tahdottomia, lötköjä naisia [seuraajia], vaan he haluavat sellaisia, joilta saa vastetta / vastustusta!" (Mikko ei tietenkään tarkoittanut, että seuraajan tulisi harata vastaan, vaan että "ilmaseuraajan" - vrt. ilmakitara - kanssa tanssii lähinnä yksinään.)Tästä voisi tehdä huoneentaulun, niin nasevasti siinä ilmaistiin kaksikin asiaa samalla kertaa. Kaikki uskovat, että vieminen on vaativaa. Seuraamista ei pidetä kuin "vain seuraamisena". Hypoteesini on, että tämä johtuu sekä historiallis-kulttuurisista syistä, mutta myös siitä, että seuraaminen on paljolti hiljaista tietoa, jota ei osata opettaa tai formuloida ääneen. Sekä seuraaminen että vieminen ovat kuitenkin vaativia taitoja, jotka vaativat älykkyyttä, herkkyyttä, asennetta, kongnitiivisia taitoja, hahmotuskykyä, kaavojen tunnistamista ja sanatonta viestintää - muun muassa.

Seuraajan osan vähättely ei ole motivoivaa seuraajalle, joka vakavissaan haluaa kehittyä. Haukkuminen ja vähättely ei ole hyvä opetusmetodi eikä se edesauta kenenkään kehittymistä, joten jos halutaan parempia seuraajia, heidän työpanostaan ja sen vaatimia taitoja ja ominaisuuksia on syytä ruveta arvostamaan (myös käytännössä) enemmän. Porkkanalla saa parempia tuloksia.

Mikon mielestä seuraajassa tuli olla vastetta ja vastusta, ja sitä voi olla liikaa tai sopivasti. Seuraajan ei tietenkään tule olla vetelä. Viejän ei tietenkään kuulu taivuttaa tätä tahtoonsa kuin tiedotonta mollamaijaa. Vaikka jotkut sietävätkin alkeistasolla tälläistä, olisi sen jatkaminen aivan liian voimia kuluttavaa viejälle ja aivan liian henkisesti ja fyysisesti kivuliasta seuraajalle. Seuraaja, joka ei kannattele itse vartaloaan, jonka käsien jäntevyys ei ole kohdallaan, jonka kehon tai jalkojen asento ei ole oikea ei yksinekrtaisesti ole vietävissä. Viejä, joka ei hallitse kehoaan, joka ei karsi turhaa liikettä viennistään, jonka käsien jäntevyys ei ole oikea ei ole seurattavissa, sillä seuraaja ei mitenkään pysty erottamaan vientiää häiriöiden (ylimääräisten liikkeiden) seasta. Tämä koskee tietenkin sekä käsiä että koko kehoa. Viennin kuten ei seuraamisenkaan kuulu olla raskasta tai väsyttävää. Se on sitä kun viejä liian paljon voimaa käyttäen pakottaa seuraajan koko ajan jarruttamaan ja vastustamaan tai väistämään tai kun seuraaja ei osaa seurata. Vieminen ei ole vetämistä ja työntämistä. Muistaakseni rec.arts.dance -uutisryhmässä sanottiin: Ei tarvitse huutaa, vain puhua. Kun on oikein hyvä viejä / seuraaja, kuiskaaminen riittää.

Kuten aloitteleva viejä, vauvakin osaa aluksi vain huutaa, mutta myöhemmin hän oppii ilmaisemaan itseään rauhallisemmin. Kuten seuraaja oppii kuuntelemaan hienovaraisempia vihjeitä, vauvakin oppii kuuntelemaan ilman, että tarvitsee käyttää yksinvaltaa - vauvaa ei enää tarvitse kantaa karkkihyllyn edestä kotiin, vaan hänen kanssaan voi neuvotella. Vanhemmat ihmiset osaavat neuvotella, puolin ja toisin. Aikuisina kumpikin puolisko osaa vuorotellen kommunikoida omia aikeitaan ja antaa toisen (kummankin) toteuttaa niitä.

Pyydän anteeksi jo etukäteen seuraajilta: aion verrata seuraajia perunasäkkeihin, autoihin ja ties mihin loukkaavaan: Aloittelevien seuraajien kuulee toisinaan väittävän, että jos viejä vie voimakkaasti, he osaavat seurata. Ehkä tästä on toinen puoli totta, mutta ensinnäkin on fyysisesti raskasta ja epämiellyttävääkin viejälle raahata perunasäkkiä lattian laidalta toiselle, toiseksi se vain todistaa seuraajan olevan vielä aloittelija. Ei myöskään ole seuraajan tehtävä olla tahdoton perunasäkki, vaan aktiivinen toimija, jolla on omat aivot. Vise on vaativaa toimintaa, jossa tarvitaan kummankin osapuolen panosta. Vaikka onkin mahdollista viedä seuraajalle sellaisia kuvioita, joita hän ei ennen ole kokeillut, useimmat viejät eivät siihen vielä pysty. Se vaatii toki seuraajaltakin tarkkaa , edistynyttä kehonhallintaa sekä tiettyjä psykologisia valmiuksia. Mutta harjoitetlemalla kumpikin kehittyy!

Sitten on seuraajia, jotka ovat kuin Ferrareita: kiihtyvyys on huippuluokkaa ja auto / seuraaja on ampaissut jo pelkästä kaasupolkimen ajattelemisestakin. Vaikka Ferrari on varmasti sutjakka ajaa, voi liian nopea seuraaja muuttua vahingossa viejäksi. Jos seuraajan paino on (vastaavassa kohdassa) siirtynyt jo uudelle jallalle kun viejä vasta yrittää siirtää sitä tai on vasta itse ottamassa vastaavaa askelta / painonsiirtoa, on viejän enää turha tehdä muuta kuin seurata seuraajaansa. Seuraaminen on sananmukaisesti usein ajallisesti jäljessä tulemista - sitä edellä menevää kutsutaan viejäksi. Jotain, mikä tulee ajallissti perässä ei voi seurata eikä edellä meneminen ole seuraamista. Itse tunnustaudun mopoksi: karkaan välillä käsistä kuin keuliva moottoripyörä, jonka kyydistä kuljettaja on jo aikaa pudonnut. En siis ole Ferrari vaan räyhä,pyörä. Opettajana joudun hieman hilllitsemään tätä taipumusta. :)

Viejät, jotka väittävät pystyvänsä viemään ketä tahansa ehkä pystyvät viemään jotain mutta jos he väittävät vievänsä erinomaisen näköisesti ketä vain, he eivät anna pareilleen riittävästi tunnustusta. Samoin seuraajat, jotka väittävät osaavansa seurata mitä vain, ehkä osaavatkin seurata, mutta jos he tarkoittavat sillä sitä, että he seuraavat mitä tahansa niin, että se näyttääkin hyvältä, he eivät arvosta tarpeeksi viejiään. Tällä tarkoitan sitä, että tietenkin hyvä seuraaja voi seurata vaikka orankia, mutta näyttääkö se valssilta? Viejäkin voi viedä nätisti kokematonta seuraajaa, olla kohtelias ja huomaavainen, mutta ehkä siitä ei vielä tule polkkaa. Missään nimessä edellä mainittuja viemisen ja seuraamisen taitoja ja asenteita ei saa vähätellä, mutta tästä voi päätellä, että myös parilla on väliä, jos tanssista on tarkoitus saada aiotunlaista. On hyväksyttävä, että välillä on taksitolpalta haettuja seuraajia ja orankeja viejinä, ja ymmärrettävä, että päivänä yksi ei vielä voi olla loistava tanssija. Mutta on myös arvostettava paria silloin, kun siihen on aihetta (useimmiten on). Yksi ihminen ei, kuten edellisistä esimerkeistä voi päätellä, tee tanssia. Paritanssiin tarvitaan kaksi, ja kummankin osuus vaikuttaa lopputulokseen. Parin puoliskon osuus taas jakautuu visetaitoon ja varsianaiseen tanssitekniseen taitoon.

Yksikään viejä ei olisi Suomen mestari kenen tahansa seuraajan kanssa. En ole itse vielä kovin korkealla, mutta Masi ei olisi ollut kanssani SM-ysi kenen tahansa seuraajan (EDIT: ja myöhempinä aikoina paljon korkeammillakin palkintosijoilla ja hienojen seuraajien) kanssa. Monen muunkin seuraajan kanssa se olisi kuitenkin onnistunut - mutta ei kaikkien. Minäkään en olisi ollut SM-9 kenen tahansa viejän kanssa. Joidenkin, mutta en kaikkien. Olen siis Masille kiitollinen meidän sijoituksemme. Anu on kontribuoinut heidän tämän hetken SM-kolmosen sijoitukseensa aivan yhtä paljon kuin Masikin. Paritanssia ei voi tehdä yksin.

Tämä pätee myös niihin tansseihin, joissa on koreografia. Niistä voi selvitä ilmankin mainittavaa vientiä, mutta hyvään tulokseen päästään kuitenkin vain visen avulla. Lattialla on muitakin pareja, joita pitää varoa, korko voi juuttua hameenhelmaan ja koreografia pitää aloittaa uudestaan - viennistä, ja muutenkin ajoitus on varma ja parin tanssi nimenomaan pari- eikä yksilötanssia vain visen avulla.

Hyvän viejä tulee todella tietää seuraajan kuvion osat ja siihen liittyvä kinesiologia, anatomia, fysiologia ja ajoitus. Tämä on vaikeaa, mutta seuraaminen (hyvin) on aivan yhtä vaikeaa, varsinkin, kun vienti harvoin on "täydellistä" ja vientejä joutuu tunnistamaan häiriöiden täyttämässä tilanteessa. Viejä joutuu tarkkailemaan ympäristöä ja luovimaan tungoksessa, mutta hyvä seuraaja tekee samaa. Hän varoittaa viejän selän takana olevista pareista, katsoo itse mihin on käden ali pyörähtämässä ja ujuttaa itsensä viennistä huolimatta juuri syntyneeseen tyhjään tilaan, sillä se on järkevin teko sillä hetkellä. Usein kuulee viejien valittavan sitä, että lattiankäyttö ja parin suojeleminen jää heidän vastuulleen, mutta seuraajan kuuluu kyllä osallistua siihen. Ja rehellisyyden nimissä: viejä saa mennä siihen rytmiin kuin häntä huvittaa - oikeaan tai väärään, eikä seuraajalla ole vaihtoehtona kuin seurata välittämättä musiikista. On lapsellista ja epäreilua kitistä "huonosta osasta" - sekä seuraajalla että viejällä on hyviä ja huonoja puolia roolissaan. Ja meitä ei estä vaihtamasta osia kuin me itse ja kulttuurimme, johon tässä maassa saa yrittää vaikuttaa aivan yksilötasolla, omilla valinnoillaan.

Viejältä vaadittaviin taitoihin kuuluu siis se, että ilman voimaa pystyy antamaan varmoja ja selkeitä vientipyyntöjä (samaan aikaan kuin kuuntelee musiikkia, seuraa ympäristöään ja tanssii itse). Oma vastuu on otettava, ja siitä voi syystä olla ylpeä. Seuraajalta vaaditaan siis herkkyyttä kuunnella viestejä, reagoida nopeasti ja tanssia hyvin itse extempore. Vieminen on vaikeaa, varsinkin aluksi, mutta seuraanisen taitoa vähätellään käsittämättömällä tavalla. Jos se olisi niin helppoa, alkeistason seuraajat eivät olisi alkeistason seuraajia! "Huonous" ei tule puuttuvista järjenlahjoista vaan siitä, että jopa useimpien (mies- mutta joskus myös nais)opettajien asenne on luvattoman huono. Tämä tarttuu oppilaisiinkin, ja kehä on noiduttu. Miten helppoa on saada selvää kaikista maailman eri kielistä, tai ainakin murteista, joista joitain äännetään todella epäselvästi, ja simultaanitulkata tämä kauniiksi ja toimivaksi tanssiksi sekunnin murto-osassa, ilman etukäteen luettua käsikirjoitusta? Seuraaminen ei ole sitä, että olettaa viejänsä kantavan, työnävän tai vetävän seuraajaa ympäri lattiaa.

Vaikka sanaparista viejä - seuraaja tulee mieleen yksisuuntainen yhteys, on tanssiminen oikeasti kaksisuuntainen, interaktiivinen kanava. Jos haluaa ajatella, että viejällä on valta, silloin on myös hyväksyttävä, että hänellä on paljon seuraajaa suurempi vastuu. Todella hyvä tanssisuoritus vaatii sitä, että parin osapuolet laittavat likoon eri määriä energiaa eri hetkinä. Vise on dynaamista. Viejä on (useimmiten) vastuussa lattiankäytöstä, tanssisuunnasta, ajoituksesta, kuviovalikoimasta, mutta aivan yhtä tärkeä on hänen tietoisuutensa seuraajan edesottamuksista (millä jalalla paino on, joko hän pääsi kuvionsa loppuun, miten pitkälle hän joutui...). Viejät vievät ja seuraavat, seuraajat seuraavat ja vievät. Viejien, joilla monissa yksityiskohdissa on enemmän valtaa, tulee ottaa vastuuta siitä, että myös seuraavat, siis sekä kompensoivat seuraajan liikkeitä, että antavat seuraajallekin mahdollisuuden oman luovuutensa käyttämiseen ja näyttämiseen. Heidän tulee myös kantaa vastuunsa siitä, etteivät käytä valtaansa väärin, kuten alussa oli puhe. Seuraajien tulee enimmäkseen seurata, muuten he eivät kanna korttaan kekoon parisuorituksen hyväksi. Jotta seuraajat haluasivat seurata, heidän työpanostaan ja sen vaatimaa älyä ja taitoa on ehdottomasti arvostettava, eikä kaikkea tilaa tai itsemääräämisoikeutta saa ottaa heiltä pois.

[Sivun alkuun]